Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2018.

Säästöä ihmisten kustannuksella. Missä menee raja?

Kuva
 Pitkästä aikaa tekstin pätkää tänne. Sitä ehkä olisi halunnut näin pidemmän ajan jälkeen postata iloisemmista asioita mutta nyt on pakko avata sanainen arkku nimittäin Turun kaupungin (tarkemmin Varhan) toiminnasta. Itselle niin kuin monille muille on tai siis nyt jo oli myönnetty turvapuhelimet tarpeeseen. Kenelle mitäkin kautta ja mistä syystä. Itse sain kaupungin kautta ihan josta arvioitiin että kriteerit täyttyy silloin kun tämän sain. No nyt kaikessa hiljaisuudessa kaikille meille jotka ei ole kotihoidon/ omaishoidon asiakkuuden piirissä palvelusta lopetetaan. Itseltäni myös vaikka tarve ei loppunut yhtikäs mihinkään. Tällä ilmeisesti tehdään nyt isotkin säästöt kun evätään tällainen oikeasti tärkeä palvelu ihmisiltä. Sen toki saa omakustanteisesti itse maksaa ja itse se oli otettava muu ei auttanut. Mutta ei se mene näin oikein silti. Myöskään ei sitä säästöä sillä tule jollei vähävaraisella ihmisellä olekaan varaa sitä ottaa ja joutuu hälyttämään ensihoidon apuun joka ikinen k

Ohi on

Siis kesäteatteri. Pakko todeta että ollut antoisa kesä teatterin kanssa sekä saanut rikkoja omia rajoja. Eilen siis oli viimeinen esitys ja nyt on haudattu miehen kylkiluu täysin.  Vielä on hommia mm. Vaatteiden pesu ja varastoon vienti mutta se menee omalla painollaan. Pakko todeta että nauttinut olen joka hetkestä vaikka äärirajoilla välillä olin, selvisin hommastani kuitenkin kunnialla. Huomasin kyllä että välillä mentiin niin äärirajoilla että sai ponnistella homman loppuun. Olen kuitenkin tyytyväinen omaan panokseen ja ylpeä jokaisesta työryhmään kuuluvasta, ilman heitä ei olisi saatu kasaan. Olen erityisen että sain tehdä perheen kanssa samaa teatteria, joka on vuosien jälkeen ihana asia. Tällaista kokemusta ei useasti saa. Nyt voin tyytyväisenä sulkea tämän muistojen arkkuun ja muistella lämmöllä 💛. Tämä oli todella kesän kohokohta ja tällaisia ihania muistoja haluaa vaalia.

Erillainen postaus

Tässä pohdittu aika ajoin kehitysvammaisten itsemäärämis oikeutta joka siis ammatin puolesta ollut itsellä esillä liki sen 8 vuoden ajan. Toitotetaan siitä että on vapaus valita itse mitä tekee joka siis hyvä niin mutta missä kohti kohtaa se vastuu?  Valitettavasti oikeus on tehdä asioita kuin asioita mutta millään ei ole seurauksia läheskään kaikessa suhteessa. Muutoin jokaisella on myös vastuu joka tulee valinnasta tai ainakin pitäisi olla. Jos päätän itse että lyön toista tai teen jotain muuts niin joudun kantamaan vastuun ja vastaamaan teosta, niinkuim moni muukin meistä täällä maapallolla. Mutta kun kyseeseen tulee kehitysvammainen tms niin vastuuta ei ole. En siis missään nimessä ole sitä mieltä etteikö kaikilla olisi oikeutta päättää asioista siltä osin kuin kykenee, mutta vastuu sisältää aina myös se velvoitteet seuraamuksista joita tekee. Asian erona toki se että jos tapahtuu vahingossa tms. Tuo sama velvoite pitäisi olla kaikilla siis esimerkiksi vahingon korvaus tms. valitet

Tervehdys pitkäst aikaa.

Pitkä tauko taaseen tullu. Ollut mukamas kauheasti kiirettä sohvan perukoilla. Ei vaiskaan. Mennyt vaihtelevasti päivät fyssari onneksi alkoi ja nyt saakin urakalla siellä käymään.  Toisaalta hyvä se on jotain rutiineita olla, jotta järki pysyy kasassa. Mökillä on muutaman kerran tullut nautittua ja oleiltua. Siellä jos jossain mieli vaan lepää.  Nyt alkaa olla pikkuhiljaa siellä ympäristö valmis ja saakin alkaa mitä uutta projektia siellä teksi. Hommat ei kyllä koskaan lopu siitä ei pelkoa. Ollut hakusessa myös aiheiden kirjoittaminen. Sitä ei viitsi toistaa samaa monessa blogissa vaan haluaa jotain uutta välillä. Elämä kun kuitenkin pyörii myös vamman ympärillä, elämääm mahtuu myös muuta kuin vamma. Ainakin hieman edes. Kesä tuntuu muutenkin olevan ns. Kiireistä aikaa kun yrittää nauttia kaikista lämpimistä päivistä ja olla mahdollisimman vähän puhelimella ym. Tosin helpommin sanottu kuin tehty sillä puhelin liimattu käteen liki kiinni 😂. Mutta jos tässä pitäisi pienen miettimis

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuulumisia pitkästä aikaa. Pientä pintaraapaisua tilanteesta sekä kuulumisista

Säästöä ihmisten kustannuksella. Missä menee raja?

Kun kaikki muuttui kolme vuotta sitten ( spesiaali postaus )