Kun kaikki muuttui kolme vuotta sitten ( spesiaali postaus )

 Syksy, tuo kesän loppu sekä väriloisteen aika. Lehdet puissa vaihtaa väriä kunnes ne aikanaan tippuu maahan. Syksy on itselle monella tapaa merkityksellinen. Syksy on aika jolloin kaikki muuttui. Aikaa jolloin elämä sai käänteen. Se oli aivan loppu syksyä, tarkalleen 3 vuotta sitten 31.10.2016. Jos palataan tuohon aikaan. No jos hieman lunttaan aikaisempia tekstejä ja palaan tuohon aikaan. Tavallinen työpäivä muuttui siis kohtalokkaaksi vaatien luultavasti yhden potkun. Tästä nyt en mene takuuseen mutta oletan ja muistelen että potkaisi kerran. Näin myös lukee papereissa. Tavallinen asiakkaan kiinnipito/ rauhoittamis tilanne jossa oli mitä ilmeisemmin monta työntekijää koitui kohtalokkaaksi. Paikallani olisi voinut olla kuka muu tahansa, ja olen välillä miettinyt että mitä jos siinä olisi ollut toinen työntekijä sellainen joka yleensä piti jalasta kiinni, mitä jos hän olisi ollut vuorossa ja siinä paikalla ja häneen olisi osunut. Olemme todella hyviä ystäviä edelleen sekä lähes päivittäin ainakin viestien välityksellä tekemisissä hänkin lähtenyt tuolta työpaikasta pois jo. Mutta olen siis miettinyt että jos hän siinä olisi ollut niin kuin yleensä jalkoja piti saattaisi hän olla paikallani, kylmät väreet vain tulee kun ajattelen asiaa. Sillä en toivoisi ketään paikalleni mutta vähiten hyvää ystävää. Vitsailimme usein että hän on mestari pitämään jalkoja, tällä kertaa taisin minäkin olla pitämään sillä ote ei ollut kuulemma irronnut iskun jälkeenkään. Itsellä oli vahvuus kädet yleensä taikka muu kroppa. Olen koittanut kovin muistaa mitä tuona iltana tapahtui mutta asiat ei ole palautunut mieleen. Eivätkä kuulemma palaudu. Sain silloiselta työntekijältä watsappi viestin jossa kysyin tarkan selostuksen tapahtumista jonka kirjoitin muistiin, sillä halusin tietää edes jonkinlaisen version. No tämäkään työntekijä ei ole enää tuolla töissä mutta hän ainoana kertoi koko tilanteen niin hyvin kuin muisti. Miksi haluan tuoda asian näin 3vuotta tapahtuman jälkeen esille? Tähän nimittäin on syynsä eikä tämä syy koske minua edes. Sain nimittäin hetki sitten viestin yhdeltä naiselta joka lähestyi minua kertoen oman kokemuksensa. Kertoi miten huonosti heillä esimies johtaa paikkaa, miten ylempi taho ei puutu esimiehen kiusaamiseen, työtapaturmat on todella yleisiä heillä, asiakkaat haastavia sekä väkivaltaisia. Kyseinen nainen oli parhaillaan sairauslomalla pitkällä sellaisella kun asiakas oli käynyt päälle, oli toinen tapaus hänelle lyhyen ajan sisällä. Esimies syyttelee alaisia asioista sekä jos on pidempää sairauslomalla uhkaa irtisanomisilla. Eikä tämä siis ollut ainut josta kuulen näitä on valitettavasti lisää. Tämäkin työpaikka on onneksi ottanut yhteyttä liittoon ja aviin josta odotetaan vastauksia.

Ei väkivallalle

 Mutta se mitä haluan tällä hakea on se että kenenkään, siis ei kenenkään tule sietää työssään väkivaltaa eikä esimiehiä jotka ei välitä. Näihin pitää puuttua. Näiltä asioilta on tarpeeksi kauan suljettu silmät joten nyt on aika avata ne. Väkivalta oli se sitten asiakkaalta, työkaverilta, puolisolta, kadulta vastaantulijalta siis keneltä hyvänsä se ei ole hyväksyttävää. Pahimmassa tapauksessa se tuhoaa koko elämän ja laittaa kaikki uusiksi. Voin kertoa että kovin nautinnollista tällainen elämä ei ole. Yritän tehdä siitä mahdollisimman hyvän mutta se ei ole helppoa. Kun olet ollut kovissa kivuissa monta päivää ja niiden vuoksi jo oksennat etkä pääse enää edes vessaan kun kipu on vienyt kaiken jäljellä olevat voimat. Ei tämä ole sitä mitä havitella. Terveyttä ei kannata antaa, se ei ole sen arvoista. Jos sen menee antamaan jäljelle ei jää mitään. Sillä kiitoksella (jota todennäköisesti et edes saa) et elä etkä pärjää. Terveyttä sen sijaan tarvitset koko elämäsi ajan. Yksi mustelma kädessä ei suurta vahinkoa tee mutta koskaan ei voi olla varma tuleeko osuma siihen käteen vai johonkin muualle.

 No sitten päästään aiheeseen kun jonkunhan tämäkin työ on tehtävä miten siis välttää tilanteet tai edes minimoida. Älkää hyvänen aika koskaan menkö yksin haastavan asiakkaan luokse. Älkääkä koskaan sillä asenteella että ei tämä nyt minulle mitään tee. Turvatkaa aina selusta. Katsokaa että olette itse ovea kohden jotta pääsette nopeasti pois, jos tilanne kärjistyy. Liian usein nähnyt tilanteen että hoitaja/ ohjaaja mennyt huoneeseen eikä varmistanut selustaa. Aina asiakas siten että hän huonetta kohden. Vaatikaa mitoituksia siten että pärjäätte varsinkin jos on useita haastavia asiakkaita. Jollei asiat muutu ottakaa ensin ylemmäs yhteyttä jollei sittenkään vielä tapahdu mitään niin tämän jälkeen liittoon sekä aviin yhteys. Asiat ei todellakaan muutu jollei itse ole aktiivinen työyhteisön kanssa. Jos kaikki ummistaa silmänsä sekä kestää vuodesta toiseen samaa touhua, ei voi kun itseään syyttää. Pitää siis toimia. Itse yritin muutaman kerran töissä ollessa muutta asioita mutta koko työyhteisö ei ollut mukana tässä. Yksin ei pysty kaikkea tekemään. Jos mukana on vain muutama ihminen näiden sana ei paljoa paina. Tähän tarvitaan kaikki tai edes suurin osa. Lopulta sieltä alkoi väki tippua kun ei jaksanut tuota touhua, tuo koettiin paremmaksi ratkaisuksi. Huono esimies turmelee koko työyhteisön sekä saa paljon pahaa aikaseksi, näin se vain menee.

Muuttuu ihmisenä

 Tällainen tapaturma muuttaa väistämättä ihmistä. Siinä kohti kun en voi enää tehdä niitä kaikkia asioita joita ennen teit ilman miettimistä, pohdit onkohan huomenna sellainen päivä että kykenen käymään kaupassa vai onko kivut niin sietämättömät etten voi liikkua mihinkään. Aina pitää myös miettiä saanko avustajan mukaan sillä tunteja on kuitenkin rajallisesti, sekä perheelläkin on toisinaan omaa elämää. Lääkärit, sairaala ym. ovat tulleet tutuiksi. Enkä välttämättä olisi halunnut että ne olisi niin tuttuja. Ennen sitä jännitti kun piti mennä lääkäriin pelkkä valkoinen takki sai kauhun pintaan, nykyään sitä menee sinne kuin kotiin valitettavasti. Ennen oli niin hirveä neula kammo että voin pahoin kun minua pistettiin, sekä olin valmis juoksemaan pakoon jos tai vähintään itkin norsun kyyneliä. Nykyään nämä ei tunnu missään. Ensinnäkin vähän väliä fyssarissa pistellään akupunktio neuloja, jotka nekin toisinaan tuntuu/sattuu. Kuitenkaan ne ei saa kauhua valtaan. Verikokeet, kanyylit, pistokset ym. ei tunnu enää missään vaikka aiheuttaisi minkälaista kipua, niihin on vain yksinkertaisesti turtutunut sillä pakko mikä pakko. Kaikkeen tarvitsee apua oli se sitten asioiden muistaminen ihan hellan pois laittamisesta, sovittuun menoon menemiseen. Ei kovin mieltä ylentävää. Mitä tulee kaatumisiin, aikuinen ihminen kaatuilee ei tosiaan ole kaunis näky eikä edes turvallinen näky.

Muutosten aika

 Tämä syksy on ollut muutosten aikaa tuossa viikko takaperin oli palaveri vammaispalveluiden kanssa, jossa avustajan tunteja nostettiin reilusti. Myös vapaa-ajan taksimatkoja nostettiin kymmenestä matkasta sinne kahdeksaantoista jonka vammaispalvelulaki määrittää minimiksi. Itselle on tulossa muutto esteettömään asuntoon joulukuun alussa, joka oikeastaan vieläkin hirvittää mutta samalla jännittää. Myös neurologin kontrollikäynti on marraskuussa se jos jokin jännittää sillä siellä selviää aina mihin suuntaan mikäkin on mennyt oikeasti. Vaikka itse tietää ettei hyvään suuntaan olla menty jännittää/hirvittää sen kuuleminen lääkärin suusta. Silloin se muuttuu todeksi aina. Näin ainakin itsellä on. Niin kauan kun kukaan ei sano mitään, mikään ei myöskään ole tavallaan faktaa.

Toive

 Talven aikana myös toivottavasti tulisi joitain päätöksiä vakuutusyhtiön sekä eläkeyhtiön suunnilta. Oli ne sitten mitä hyvänsä. Tässä on nyt yli vuosi laitettu vastineita molempiin paikkoihin, sekä vastattu notarin kuulemis kirjeisiin. Sitä vain toivoisi jotain päätöstä jotta voisi tehdä seuraavia siirtoja. Tietenkin sitä toivoo sitä parasta mahdollista ratkaisua aina, mutta jollei sitä tule niin sitten ainakin osaa jatkaa seuraavaan vaiheeseen valitusten kanssa. Samalla myös toivoo että työpaikka tekisi omat siirtonsa sillä olen edelleen ”työntekijä" vaikken koskaan tule töitä tekemään. Heillä on yli kaksi vuotta ollut oikeus sanoa minut jo irti muttei siellä kukaan tätä ole vielä halunnut tehdä. Itse kun en itseäni irti sano ja sen olen myös heille ilmoittanut. Toisaalta eipä sieltä ole ketään liiemmin ollut yhteydessäkään yli vuoteen. Niin paljon heitä kiinnostaa kuitenkin työntekijänsä asiat.

Lopuksi

 Tämä kolme vuotta on ollut pitkä mutta samalla todella lyhyt aika. Riippuu mistä kantilta sitä katsoo. Paljon tähän on mahtunut kaikkea, mutta samalla kuitenkin ollut todella tasapaksua. Varsinkin tämä blogi on antanut paljon. On ollut mukava saada hyvää palautetta tästä. Sekä jokainen viesti on aina mukava asia. Jokaiseen pyrin vastaamaan, muutamia on vielä vastaamatta mutta vastaan kyllä niihinkin tässä. En siis ole teitä unohtanut. Tämä oli nyt tällainen extra pitkä postaus tosin tätä on tarkoin suunniteltu ja kirjoitettu jo monta kuukautta. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, katsoa mitä seuraava vuosi tuo tullessaan kaikesta olen kuitenkin kiitollinen mitä tähän asti ollut sekä mitä tulee olemaan. Positiivisella asenteella siis eteenpäin.

(Tiedoksi)

Blogi hiljenee muuton ajaksi. Nyt ei pysty keskittymään valitettavasti mihinkään muuhun sillä nyt jo on haasteellista. Minimoin kaiken muun häiriön pois jotta jaksan tämän itselle valtavan urakan tehdä, vaikka apuja saankin paljon vaatii se itseltä silti todella paljon. Pelkästään skarppina olo vie voimia joten kivut olleet tässä sen mukaiset. Joulukuussa siis jatkuu kirjoittelu , eli ei kannata hävitä mihinkään.