Säästöä ihmisten kustannuksella. Missä menee raja?

Kuva
 Pitkästä aikaa tekstin pätkää tänne. Sitä ehkä olisi halunnut näin pidemmän ajan jälkeen postata iloisemmista asioita mutta nyt on pakko avata sanainen arkku nimittäin Turun kaupungin (tarkemmin Varhan) toiminnasta. Itselle niin kuin monille muille on tai siis nyt jo oli myönnetty turvapuhelimet tarpeeseen. Kenelle mitäkin kautta ja mistä syystä. Itse sain kaupungin kautta ihan josta arvioitiin että kriteerit täyttyy silloin kun tämän sain. No nyt kaikessa hiljaisuudessa kaikille meille jotka ei ole kotihoidon/ omaishoidon asiakkuuden piirissä palvelusta lopetetaan. Itseltäni myös vaikka tarve ei loppunut yhtikäs mihinkään. Tällä ilmeisesti tehdään nyt isotkin säästöt kun evätään tällainen oikeasti tärkeä palvelu ihmisiltä. Sen toki saa omakustanteisesti itse maksaa ja itse se oli otettava muu ei auttanut. Mutta ei se mene näin oikein silti. Myöskään ei sitä säästöä sillä tule jollei vähävaraisella ihmisellä olekaan varaa sitä ottaa ja joutuu hälyttämään ensihoidon apuun joka ikinen k

Jännitäviä aikoja

Sitä elää tällähetkellä jännittäviä, turhauttavia sekä epätoivosia aikoja. Muutoksenhakulautakunta hylkäsi vakuutusyhtiön kanssa valitukset joten asia eteni vakuutusoikeuteen. Tämä osin tuehauttaa sillä jaksan uskoa että sieltäkin se hylky tulee. Koitat saada oikeutta itsellesi, mutta saatkin kasan paperitöitä joissa teet valituksia.
No odotellaan rauhassa ja pitkään tätä päätöstä.
Oli tuossa viimekuun lopulla kontrolli aivovammapolilla. Sairausloma jatkunee ja huolestunut lääkäri kertoi että harvoin näkee näin pahaa retkahdusvammaa. Fysioterapia jatkuu ja toivotaan jos kela myöntöisi vaativan lääkkinnällisen kuntoutuksen. Tällä hetkellä mennään siis vähän alamäkeä varsinkin kun kipupoli ei nyt ole ihan asian ytimessä vaan ilmottivat että mene päivystykseen jos kivut häiritsee elämää.  No porskutetaan tällä eteenpäin nyt sitten.

Oikein hyvää loppuvuotta teille ja nauttikaa toistenne seurasta. Katson jos laitan viellä tässä loppuvuodesta jonkin kirjoitelman muutoin palataan ensivuodenpuolla uudelleen 🤗😘

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Säästöä ihmisten kustannuksella. Missä menee raja?

Kuulumisia pitkästä aikaa. Pientä pintaraapaisua tilanteesta sekä kuulumisista

Kun kaikki muuttui kolme vuotta sitten ( spesiaali postaus )