Huolta ja noh pohdintoja. Toki myös hyvää

Nyt on vihdoin saatu uusi lääke hoito tasolle. Ja kyllä tämä taitaa olla se oikea. Kivut ei mene sinne aivan maksimiin, saan myös kotona otettavilla kipulääkkeillä kivun helpottumaan sinne tasolle minkä kanssa voin elää ja mitä en oikeastaan edes huomioi. Tämä siis oli suurempi kuin lottovoitto minulle.

Nyt odotetaan kuukauden päästä olevaa uusinta neuropsykologista testiä josta koitetaan katsoa millä tasolla mikäkin on. Itsellä on oikeasti hirveä pelko että olen taantunut/ mennyt alaspäin. Yksinkertaiset ohjeet ei mene perille vaan ne pitää näyttää, ja silti saatan olla monttu auki että mitä pitikään tehdä. Läheiset koittaa lohduttaa että on ehkä vain jotain ohimenevää tai jokin ns. ajatuskatkos, antaen esimerkkejä omasta toiminnasta. Koitan ne ottaa lohduttavana samalla kun sisin repii itseään riekaleiksi. En voi myöntää että hitto pelkään oikesti että jokin kaunis päivä ei mene enää ne tutukaan asiat perille, enkä enää pärjäisi itsekseni. En oikeasti uskalla edes kertoa kenellekkään että oikeasti pelkään että mitä jos tilanne on jonain päivänä se että en voi enää asua yksin. Minä joka haluan tehdä kaiken itse viimeiseen asti. Ihmiset kysyy kuulumisia vastaan aina iloisesti että hyvää kuuluu oli se sitten totta tai ei. Ei mun kuulu vastata muuta. Kaksi ystävää on joille puolin ja toisin vuodatetaan niin ilot ja surut ja niin on aina ollut, he ovat tässä matkalla olleet mukana joten tietävät kaiken. Muutoin kukaan ei oikeasti tiedä mikä on tilanne. Annan oikeasti todella vähän itsestäni ulos osittain siksi että en halua sääliä enkä voivottelua. En voi näistä kumpaakaan sietää.  Tapahtunut mikä tapahtunut. Toiseksi syynä on se että niin kauan kuin voin itse päättää mitä annan ulos itsestäni, niin kauan langat on minulla. Ehkä vähän väärin ajateltu mutta näin sen itse ajattelen.

Nyt vielä lopuksi toiseen aiheeseen ettei mene vain synkistelyksi.
Pakko todeta että kyllä nämä karvaiset kaverit on mailman parhaita terapeutteja. Tuossa alkuvuodesta talouteen muutti uusi perheen jäsen. Hän eroaa aavsituksen muista kissoista siten tai siis niistä mihin olen tottunut, siten että on todella läheis riippuvainen. Kärsii myös hirveästä eroahdistuksesta joten muutaman tunnin kun olen poissa kotoa saa tämän pojan pään sekaisin. Kotiin kun tulen takaisin joutuukin sitä istumaan sohavalla hänen kanssaan halailemassa tovin jos toisenkin. Nyt haluankin esitellä teille hänet ☺. Laitetaan nyt vielä herkästä halaus hetkestä kuva. Tässä sitä vierähtää useampi tovi.