Säästöä ihmisten kustannuksella. Missä menee raja?

Kuva
 Pitkästä aikaa tekstin pätkää tänne. Sitä ehkä olisi halunnut näin pidemmän ajan jälkeen postata iloisemmista asioita mutta nyt on pakko avata sanainen arkku nimittäin Turun kaupungin (tarkemmin Varhan) toiminnasta. Itselle niin kuin monille muille on tai siis nyt jo oli myönnetty turvapuhelimet tarpeeseen. Kenelle mitäkin kautta ja mistä syystä. Itse sain kaupungin kautta ihan josta arvioitiin että kriteerit täyttyy silloin kun tämän sain. No nyt kaikessa hiljaisuudessa kaikille meille jotka ei ole kotihoidon/ omaishoidon asiakkuuden piirissä palvelusta lopetetaan. Itseltäni myös vaikka tarve ei loppunut yhtikäs mihinkään. Tällä ilmeisesti tehdään nyt isotkin säästöt kun evätään tällainen oikeasti tärkeä palvelu ihmisiltä. Sen toki saa omakustanteisesti itse maksaa ja itse se oli otettava muu ei auttanut. Mutta ei se mene näin oikein silti. Myöskään ei sitä säästöä sillä tule jollei vähävaraisella ihmisellä olekaan varaa sitä ottaa ja joutuu hälyttämään ensihoidon apuun joka ikinen k

Kaikki ei mene aina niinkuin on kuvitellut. Joskus sitä joutuu itsekkin hämmästymään sitä miten asiat hoidetaan

 

Joskus sitä on hukassa miten aloittaa nämä tekstit. Tällä kertaa tämä aloitus oli hyvin vaikea keksiä. Tätä sitten mietittiin muun tekstin valmistumisen jälkeen vielä muutamien päivienkin jälkeen mitä alkuun laittaa. Lopputulos oli se ettei tähän mitään järkevää tällä erää keksitty. Joskus näin, sitä on kuitenkin tavallinen tallaaja ja vaikka muuten olisi homma hanskassa ei aina ideoita kaikkeen synny. Joten olkoon tämä tämän kertainen aloitus, aloitus siitä etten tiennyt mitä aloitukseen pistäisin. Teksti nyt on aivan muusta toki;)


Marraskuussa on tapahtunut paljon asioita jos ihan niistä lähdetään liikkeelle. Oli tuossa polilla vuotuinen kontrolli. Aina ei mene lääkäreidenkään kanssa asiat nappiin niin että potilas otetaan huomioon oikeasti sen olen oppinut. Olen myös oppinut sen että löytyy asiallisia mutta myös hieman niitä ei asiallisia lääkäreitä. Tämä uusi lääkärini lukeutuu jostain syystä tähän ei asialliseen kategoriaan. Käyntiin kului aikaa 1.5h eikä tämä ollut liiemmin aikaisempiin teksteihin perehtynyt mitä nyt sai lukea kirjoitetusta tekstistä jälkikäteen. Sillä jostain syystä yksi jos toinen asia oli matkanvarrella muuttunut mitä aikaisemmissa luki tai oli jollakin tapaa saatu asia käännettyä aivan erilaiseksi. Oli myös saatu eläkeyhtiöstä vakuutusyhtiö sekä se että taistelisin kelan kanssa sairaspäivärahasta. No nämä oli vain kirjoitetusta lausunnosta. Se mitä tulee käytökseen onkin sitten toista. Pelkästään jo tehty johtopäätös minun mielentilasta vastaanotolla kun selitin omaa kantaani kysymyksiin. Joten itse kun olin hämmästynyt ja maskin alla suoraan sanottuna monttu auki. Oli tästä kaikesta tehty johtopäätös minun olleen ärtynyt. Ärtynyt en kuitenkaan missään vaiheessa ollut ainoastaan hämmästynyt sekä loppua kohden väsynyt sillä vastaanotto kesti todella pitkään. Enkä täten enää tiennyt mistään mitään, tämä toki olikin mainittu aivan oikein. No meillä on ilmeisen erimielisyys tämänhetkisestä fysioterapiasta tai ei itse terapiasta vaan terapeutista. Itse en siis ole suostuvainen tätä vaihtamaan sillä tämä on ainoa asia joka tällä hetkellä auttaa niin kipuihin, liikkumiseen kuin siihen että toimintakyky pysyy sillä tolalla mitä on. Eli ei siis syöksy alaspäin. Sitä on parempia välillä huompia jaksoja tälle ei voi mitään. Tällä kertaa hän ei myös ottanut huomioon sitä miksi kesästä mennyt huonompaan reilummin, vaikka tätä yritetty kertoa ja luki myös fyssarin palautteessa. Tämä kun johtuu edelleen retkahdukesta joka sattui aikasemmin liikenteessä, jolloin paheni niin niskan oireet kuin muutkin. Tätä on myös fyssari koko syksyn yrittänyt saada kuriin vähitellen. Hän taas on toista mieltä sillä kipua ei saa hoitaa sekä hänellä on nyt jotkin ruusuiset kuviot mielessä hän tosiaan tapasi minut ensimmäistä kertaa eikä toimintakyvyn ylläpitokaan liiemmin hänen mieleen ollut. Tähän ei tosin auta yhtään sen enempää toinen terapeutti varsinkaan kun nykyisen kanssa homma toimii ja hän tietää mitä tekee, milloin voi tehdä, osaa ohjata oikeissa asennoissa, neuvoo jos pitää hankkia jotain mm. tyynyä tms,  missä määrin, tuntee, minä tunnen hänet joten luottamus on syntynyt tässä jo sekä osaa asettaa juuri ne oikeat harjoitteet niin kotiin kuin vastaanotolle. Tämä erimielisyys toki johtuu myös siitä sillä tällä polin fyssarilla on henkilökohtaisuuksiin menevää ongelmaa tämän minun fyssarin kanssa. Nämä lähettäisivät kaikki vain yhteen ja samaan paikkaan joka lienee tämän polin fyssarin tuttava. Jakavat tähän kyseiseen paikkaan ihan mainoslehtisiä muttei mihinkään muuhun paikkaan. Joten suosivat vain tätä yhtä ja ainoaa paikkaa talla hetkellä. Jutellut muutaman muunkin ihmisen kanssa jotka saaneet täysin saman kohtalon. No itse en nyt kovin helpolla luovuta tai siis ollenkaan sillä varsin hyvin tiedän potilaan oikeudet sekä tässä kohdin kun terapiassa ei oikeasti ole moitteita. Kaikkialta muualta kyllä lähetetään normaaliin tapaan sillä samanlaista suosimista ei muualla ole.


No mutta palataan tähän lääkärin käytökseen heillä oli sitten jokin palaveri johon osallistui liuta ihmisiä jotka ei ikinä ole minua edes nähnyt sekä tämä lääkäri joka oli sen kerran tavannut. Sain kannasta sitten lukea uhkaus muodossa ettei fysioterapiaa enää myönnetä ellen mene osastojaksolle tosin jos olisin aivan alun alkaen suostunu fyssarin vaihtoon ei tätä jaksoa olisi liiemmin tarvittu, joten tämä on pelkästään huono vallankäytön väline.  Ikävää vain tähän hommaan vedetään nyt mukaan ulkopuolisia jotka ei edes tiedä mistä koko homma on lähtöisin. No näytin tätä tekstiä muutamalle ystävälle sekä toki perheelle. Nämä jokainen ihmettelivät näitä sanavalintoja sekä muotoa miten asia on ilmaistu. Myös sitä ettei asiasta ensin keskusteltu asiallisesti ja sen jälkeen vasta kirjoitettu asiat. No soitin myös tälle sukulaiselle joka on juristi ja kysyin neuvoa että mitä nyt tehdä. Hän neuvoikin omalta osaltaan miten edetä asian kanssa. Toki myös varasin soittoajan mehiläiseen, jotta sain pidettyä siellä neurologin ajan tasalla. Pakko todeta oli kyllä täynnä kysymyksiä puhelu meinaan hänen osalta. Ihmetteli yhtä ja toista asiaa. Lopulta kummaltakin tuli ohjeeksi ettei tuon osasto asian kanssa taistella vastaan. Vaan siihen nyt kannattaa suostua jotta saisi ne fysioterapiat joskus. Olen nimittäin ollut ilman niitä nyt lokakuusta asti. Tästä syystä liikkuminen alkaa olemaan todella huonoa sekä kivut alkaa olemaan omaa Luokkaansa.  Ollaan siis jälleen lähtö pisteessä. Ikävää minulle mutta myös fyssarille kuin myös mehiläisen neurologille sillä ovat tehneet valtavasti työtä. Kaikki kuitenkin vedetty viemäristä. No tuli sitten vihdoin tämän polin lääkärin soittoaika jonka sain hieman aikaistettua tuossa joulukuussa. Alku puhelussa oli todella asiallista eikä tässä sen enempää ole moitittavaa. Kyseli perus kuulumiset jolloin kerroin todella hankalaa olevan nyt kun ei ole fyssaria. Kerroin samalla ettei ole yksinkertaisesti mahdollisuutta maksaa 60e/kerta  varsinkaan kun tätä myös tarvitaan viikoittain. No hän lupasi keskustella polin fyssarin kanssa että mitä tekevät ja voiko hän kirjoittaa vai mitä tekee. No kysyin sitten sen ainoan kysymyksen koskien tätä osasto jaksoa ”mitä tämän on tarkoitus pitää sisällään". No sain vastaukseksi luettelon siitä mitä eri ammattiryhmiä siellä työskentelee fysiatrista, sosiaalityöntekijästä, fysioterapeutista sekä taisi siinä olla laitoshuoltajakin. Luetteli siis ainoastaan ammattiryhmät, joten kysymykseen ei tullut mitään vastausta. Jakso myös kestäisi viikon, kaksi tai jollei tässä ajassa tule valmista niin sitten kauemmin. Sitten päästäänkin siihen puhelun loppuun joka onkin aivan omaa luokkaansa. Kun sitten kerroin etten tämän jakson jälkeenkään ole terapeuttia halukas vaihtamaan muuttui puhelun sävy täysin. Alun ystävällisyys ja asiallisuus hävisi hetkessä ja tilalle tuli tiuskiva sekä todella epäasiallisesti muutoinkin puheissa oleva lääkäri. Tätä jopa veljeni ihmetteli miten näin radikaali muutos voikaan tapahtua yhden puhelun aikana. Mitä vain sanoin lähti hän inttämään asiasta joten lopulta hiljennyin täysin. Tämäkään ei ilmeisesti ollut hyvä sillä tämänkin jälkeen hän jatkoi vielä yrittäen provosoida tai mitä tämä ikinä olikaan mukaan takaisin tähän vääntöön jota piti puhelun lopussa. Oli seuraavan laista ”kuinka hän tietää ja minun pitää nyt vain miettiä ja ajatella”. Lopuksi jätti puhelun siihen jotta minä voin nyt jäädä miettimään asennettani ja sitä mitä tahdon. Enkä vielä tähän päivään mennessä ymmärtänyt mitä tarkoitti lopulla sillä ainoa jolla asenteen kanssa on ongelmia niin on kyllä siellä suunnalla. Itse en ole hänelle tiuskinut enkä ollut edes epäasiallinen vaikka jostain ollaankin erimieltä.


Posti toi tässä nyt sitten korjatun  B-lausunnon. Tässä oli myös mainittu tehdystä fyssari lähetteestä 15 kertaan siksi aikaa kunnes osastojakso toteutuu. Kuvittelin tämän olevan nyt sitten samanlainen maksusitoumus niin kuin tähänkin asti. Totuus iski vasten kasvoja kun papereiden seasta tulikin lopulta lappu joka koski vain kelakorvauksia. Terapiasta voi siis hakea kelakorvauksen. Kyseinen lappu löytyy itseltä toki jo ja siinä käyntejä jäljellä. Tämäkin oli vastaanotolla silloin kerrottu. No tätä ei loppu viimein ilmeisesti oikaistu sillä sieltä suunnalta ei kukaan koskaan takaisin soittanut, vaikka asia piti jollain tavoin selvittää mitä osastosihteerin oli luottamista. Sain kuitenkin fyssarit odottamattomalta hoitoon ainakin joidenkin käyntien verran. Tämä taho on tosin täysin ulkopuolinen koko terveydenhuollon järjestelmän kanssa. Olenkin järjettömän kiitollinen heille tästä.


Tässä joulukuun puolessa välissä tuli myös nyt soittoa osastolta minne siis on tarkoitus mennä. Oli todella ystävällinen hoitaja puhelimessa joka tästä asiasta soitti. Tammikuussa heti toisella viikolla sinne on meno ja alustavasti kaksiviikkoa siellä pitäisi olla. Kun kysyi miten itse koen tämän jakson jouduin hetken miettimään mitä tähän vastata. Vastattako rehellisesti niin kuin on mennyt vai antaako ruusuinen vastaus. Joten annoin asiallisesti rehellisen vastauksen. Kertoen ettei annettu paljoa vaihtoehtoja asialle sillä asia päätettiin puolesta sekä uhkailu sävytteisesti asetettiin vastakkain se etten saa fysioterapiaa jollen sinne mene. Ei kuulemma ihan toimi näin ja vähän väärällä linjalla lähdetty. Pohti myös hyödynkö tästä nyt oikeasti jos asia lähdetty tällä tavalla hoitamaan. Mutta totesi ettei nyt auta oikein muu sillä lähete tullut ja laitettu vielä kiireellisenä. Jos vaikka hyödyn sen että saisin sen fyssarin sitten. Kertoi tämän jälkeen mitä siellä on sekä kotiin tulee kutsukirje. Tämä osa siis hoitui oikeasti niin kuin kuuluu. Kuunneltiin eikä heti otettu hyökkäävää asennetta. Jos näin hoituisi kaikkialla asiat ei ongelmaa olisi missään kohti. Nyt kun ei toisaalla uskalla sanoa mitään sillä tämä saatetaan tulkita väärin tai kääntää aivan vääräksi. Nyt jään odottamaan tuonne menoa sekä toivon tämän jälkeen asioiden palautuvan normaaliksi. Toki tässä myös koitetaan myös jälleen hakea kelalta kuntoutuksia ja varaillaankin aikaa tuohon terveysasemalle jotta saadaan lausunto sitä varten. Myös mehiläiseen neurologi toivoi hänelle käyntiä osasto jakson jälkeen joten sinne käy matka alkuvuodesta. Mutta pakko todeta että tässä on nyt kyllä välillä oltu hieman ärtyneitä jos tämä on se termi mitä käytetään. En silloin vastaanotolla mutta sen jälkeen kylläkin. Ei sitä voi aivan miten vain kohdella ihmisiä vaikka kuinka olisi lääkäri. Eivät nämä muutkaan ole näin vielä kohdelleet ja ovat alalla olleet huomattavasti pidempään, osa jopa kymmeniä vuosia pidempään.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuulumisia pitkästä aikaa. Pientä pintaraapaisua tilanteesta sekä kuulumisista

Säästöä ihmisten kustannuksella. Missä menee raja?

Kun kaikki muuttui kolme vuotta sitten ( spesiaali postaus )