Säästöä ihmisten kustannuksella. Missä menee raja?

Kuva
 Pitkästä aikaa tekstin pätkää tänne. Sitä ehkä olisi halunnut näin pidemmän ajan jälkeen postata iloisemmista asioita mutta nyt on pakko avata sanainen arkku nimittäin Turun kaupungin (tarkemmin Varhan) toiminnasta. Itselle niin kuin monille muille on tai siis nyt jo oli myönnetty turvapuhelimet tarpeeseen. Kenelle mitäkin kautta ja mistä syystä. Itse sain kaupungin kautta ihan josta arvioitiin että kriteerit täyttyy silloin kun tämän sain. No nyt kaikessa hiljaisuudessa kaikille meille jotka ei ole kotihoidon/ omaishoidon asiakkuuden piirissä palvelusta lopetetaan. Itseltäni myös vaikka tarve ei loppunut yhtikäs mihinkään. Tällä ilmeisesti tehdään nyt isotkin säästöt kun evätään tällainen oikeasti tärkeä palvelu ihmisiltä. Sen toki saa omakustanteisesti itse maksaa ja itse se oli otettava muu ei auttanut. Mutta ei se mene näin oikein silti. Myöskään ei sitä säästöä sillä tule jollei vähävaraisella ihmisellä olekaan varaa sitä ottaa ja joutuu hälyttämään ensihoidon apuun joka ikinen k

Kuluneen viikon vastaanotolla selvinnyt yllättäviä seikkoja. Jos nyt vihdoin lähtisi iso pyörä pyörimään.

Viime päivät on saatu juosta eri vastaanotoilla. Muutama olleet ihan sovitusti mutta yksi tuli yllättäen kun menin horjahtamaan ja teloin hampaani. No hammas on hoidossa eikä siihen onneksi käynyt lopulta pahempaa. Tämä nyt heiluu hieman joten sitä seurataan oman hammaslääkärin voimin. Seuraavaksi olikin tukipohjallisten vuoro tai näiden mittaus sekä arvio. Nämä ovat nyt valmistumassa ja muutaman viikon päästä pitäisi mennä sovittamaan näitä. Ja jottei ihan tylsäksi kävisi tämä elämä niin loppuviikosta pääsin vielä katsomaan millaista on terveyskeskuksessa. En siis tätä palvelua oikeastaan ole pahemmin käyttänyt. Muutamaa puhelin aikaa lukuun ottamatta omalle lääkärille sekä labroja käynyt siellä ottamassa. Mutta nyt tarvittiin tämä kortti käyttää sillä tarvitsin kelaa varten lausunnon kuntoutusta varten. Ja koska tiesin tämän lääkärin kuitenkin tuntevan minut tavallaan useamman vuoden takaa, sillä hänelle ne puhelin ajat on olleet ja hoitanut muutamat asiat aikoinaan niin aika päätettiin varata.

No lausunnon kyllä sain samalla ilmeisesti pystyy hakemaan myös nyt uudestaan eläkettä joka jälleen hylättiin. Mutta käynnillä selvisi muutama pieni seikka, jotka nekin korjattiin sekä perusteltiin mitä paperista osasin lukea. Olen tässä ilmeisesti ollut hieman kepoisella diagnoosilla sairaalan puolesta. Heillähän edelleen diagnoosina aivotärähdys mutta teksteissä sitten asiat kuitenkin tarkemmin sekä siellä puhutaan aivorunkovammasta ym. Diagnoosia ei kuitenkaan ole vaihdettu syystä tai toisesta. No tämä omalääkärini joka nyt tuntee sieltä vuodesta 2014 vuodesta asti sekä asiakirjoista vuodesta 2006 asti ei tätä niellyt. Sillä en muistanut yhtään mitään vastaanotolla jotka olisi ehkä pitänyt muistaa. Aivotärähdyksessä ei tällaisia oireita ole eikä niitä mitä luki kirjauksista. Joten diagnoosi vaihtui päävamman osalta totaalisesti. On nyt yhtenäinen mehiläisen neurologin diagnoosin kanssa sekä lisänä toinen. Diffuusi aivovamman hän merkitsi samaksi minkä oli mehiläisen neurologi todennut, toinen puolestaan oli aivoruhjeen jälkeinen oireyhtymä nämä myös perusteli miksi on paikallaan vaihtaa nämä. Tähän asti on myös merkattu aina pysyvyys luokka ”määräaikais" nimikkeen alle jostain syystä taikka sitten keskeneräinen hoitoprosessi. Nyt nämä oli merkattu pysyvyys luokkaan ” pysyvä ”. Nyt myös oli tehnyt B1 lausunnon joka ei ole määräaikaisesti voimassa siis jostain päivästä johonkin päivään. Vaan tämä on toistaiseksi voimassa, ilman määräaikaa.




Hänellä oli myös asioista muutoinkin hyvät pointit jotka toi esille varsinkin muistin osalta. Sitä kun takaisin ei saa eikä asioita pysty muistamaan elän elämääni kuin perhoinen yhden päivän kerrallaan jolloin suurin osa siitä huuhtoutuu pois. Seuraavana päivänä olen jälleen uusi perhonen joka elää sen yhden päivän, muistaen sen päivän asiat jotenkuten kunnes ne unohtuu jälleen. Oli siis ensimmäinen lääkäri joka pyysi että oikeasti kirjoittaisin päivän tapahtumia ylös. Muutoin elämä valuu perhosten lailla aina uudestaan ja uudestaan pimentoon. Omasta mielestä tuo kuvaus oli todella osuva tilanteeseen nähden. Kuvasti kaikessa kokonaisuudessaan juuri sitä elämää jota oikeasti elän. Osittain myös siksi näitä tekstejäkin rustaan jotta jäisi jotain käteen vaikka näissä ei olekaan kuin pinta raapaisua.

Yhden päivän eheä.
(¤kuva: Mikko Turunen)


Seuraavana hetkenä pirstaleina
(¤kuva: Sebastian Rautianen)



Tähän asti hoidettu aivovammapolin puolelta oikeastaan pelkästään retkahdus vammaa. Jätetty itse päävamma huomiotta. Mehiläisessä puolestaan paneuduttu päävammaan sekä kipuihin. Mutta koska kyse on ollut yksityisen antamasta hoidosta ei julkisen puolen lääkärit ole oikein reagoineet näihin lausuntoihin mitenkään. Ainoastaan nyt oli poikkeus joka katsoi laajasti jokaisen kirjauksen mitä oli kirjattu asian tiimoilta niin työterveyshuollon puolesta alussa, aivovammapolilta kuin mehiläisestä. Paneutui siis oikeasti jokaiseen tekstiin välittämättä siitä missä se hoito oli annettu. Näin sen oikeastaan kuuluukin mennä sillä tällä missä lääkäri työnsä tekee ei ole merkitystä. Julkisella puolella ei ole sen pätevämpiä kuin yksityisellä ainoa ero on usein kiire ja aika. Yksityisellä ei ole niin kova kiire potilasta kohden ja pystytään antamaan tälle kokonaan se aika. Tosin tämä ei päde myöskään aina julkisen puolen lääkäreihin sillä täällä terveyskeskus omalääkärillä oli aikaa sekä oli todella empaattinen.

Nyt kuitenkin laitetaan kelaan vaativan kuntoutuksen hakemus vetämään. Tällä ei tulisi enää taukoja fyssariin mitä nyt on joka kerta tullut kun maksusitoumus on loppunut niin useampi kuukausi. Tällä vain saisi varmistettua jatkumo mikä olisi ehdottoman tärkeää ettei vointi pääse huononemaan taukojen aikana aina. Samalla laitetaan uusi hakemus Varmaan nyt jo kolmannen kerran. Varman suhteen ei enää ole mitään suuria odotuksia, ainakaan sen jälkeen mitä viimeksi päätöksessä ilmoittivat. Mutta sitä pitää yrittää silti jos vaikka kävisi niin että saisin sen mitä sieltä haetaan. Joten ei sitä kuitenkaan luovuttaa voi koskaan ihan kokonaan.



☆ Kiitokset Mikko Turuselle kuvan käytöstä.
Instagramissa nimellä @luontokuvaaja voi ihastella muita hänen upeita otoksiaan.

☆ kiitokset Sebastian Rautiaiselle neitoperhosen kuvan käytöstä. Hänet löytää instagramissa nimellä @sebeastian_rautiainen, josta voi ihastella hänen muita upeita kuviaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuulumisia pitkästä aikaa. Pientä pintaraapaisua tilanteesta sekä kuulumisista

Säästöä ihmisten kustannuksella. Missä menee raja?

Kun kaikki muuttui kolme vuotta sitten ( spesiaali postaus )