Säästöä ihmisten kustannuksella. Missä menee raja?

Kuva
 Pitkästä aikaa tekstin pätkää tänne. Sitä ehkä olisi halunnut näin pidemmän ajan jälkeen postata iloisemmista asioita mutta nyt on pakko avata sanainen arkku nimittäin Turun kaupungin (tarkemmin Varhan) toiminnasta. Itselle niin kuin monille muille on tai siis nyt jo oli myönnetty turvapuhelimet tarpeeseen. Kenelle mitäkin kautta ja mistä syystä. Itse sain kaupungin kautta ihan josta arvioitiin että kriteerit täyttyy silloin kun tämän sain. No nyt kaikessa hiljaisuudessa kaikille meille jotka ei ole kotihoidon/ omaishoidon asiakkuuden piirissä palvelusta lopetetaan. Itseltäni myös vaikka tarve ei loppunut yhtikäs mihinkään. Tällä ilmeisesti tehdään nyt isotkin säästöt kun evätään tällainen oikeasti tärkeä palvelu ihmisiltä. Sen toki saa omakustanteisesti itse maksaa ja itse se oli otettava muu ei auttanut. Mutta ei se mene näin oikein silti. Myöskään ei sitä säästöä sillä tule jollei vähävaraisella ihmisellä olekaan varaa sitä ottaa ja joutuu hälyttämään ensihoidon apuun joka ikinen k

Vuoden viimeinen julkaisu. Kiitos mukana olijoille

 

 Vuosi on kulunut jälleen nopeasti. Sitä ei edes huomaa miten nopeasti nykyään aika menee. Vastahan sitä olin muuttanut uuteen asuntoon ja olin tavara paljouden keskellä. Nyt olen tässä asunut jo vuoden. Tuolloin haikein mielin lähdin vanhasta kodista kohti uutta, rakentaen itselle uutta kotia. Kyllä olen saanut itselleni ihanan kodin juuri minun näköisen. Vaikkei vieläkään ole ihan sellainen kun tahdon niin, pääpiirteittäin kaikki on juuri täydellistä. Haaveillen talla hetkellä uudesta sängystä, vanha sänkyni on no se on sänky. Eipä sitä voi millään muulla tavalla kuvailla. Mikään maailman mukavin se ei ole, paitsi nyt kun siihen saatiin hommattua uusi petauspatja. On tämä nyt välttävä sekä tässä kelpaa kuitenkin nukkua. Joten jos sitä seuraavan vuoden aikana saisi uuden sängyn itselle aikaiseksi hommattua mieluiten myös hieman pienempi mitä nykyinen sillä tämä 160cm kokoinen vie lähestulkoon koko makuhuoneen tilan. Toki haaveilen myös uudesta sohvasta mutta ei sitä kaikkea kerralla. Tärkeys järjestykseen asiat. Sohva alkaa pikkuhiljaa menettää muotojaan mutta menee vielä hyvän tovin onneksi. Mutta onhan sitä aina hyvä jostain haaveilla vaikka sitten uudesta sohvasta kuin ei mistään.


 Itsellä koittaa myös heti alkuvuodesta osasto jakso kuntoutusosastolla. Tämän on nyt tarkoitus olla se arviointi jakso mistä uhkailutkin kävi lääkärin puolelta. Joten vietetään siellä pieni tovi vaikka sitten vastentahtoisesti. Yritän nyt toki vielä tässä vajaan muutaman viikon aikana kerätä puuttuvan motivaation huonosti esitettyyn sekä perusteltuun asiaan. Myönnä  siis rehellisesti ettei tällä kertaa tämä asia motivoi piirun vertaa, sillä olisin fysioterapialla tarvinnut ja mistä oikeasti apua.  Asian tiimoilta on oltu onneksi nyt yhteydessä virkamiestasolle ja ilmeisesti tässä olisi tapahtunut vähän muutakin, joten asia lähtenee selvittelyyn. Kunhan sitä vain saadaan tehtyä virallinen selvitys sekä kaikki lausunnot eteenpäin.


 Nyt on jälleen tehty myös uusi eläke hakemus. Kun tuli uusi B lausunto kerran. Tähän en suuria toiveita pistä sillä edelleen kyse Eläkeyhtiö Varmasta. Lausunto kun luonnollisesti meni myös kelaan vammaistuen tähden laittoivat viestillä ystävällisesti etteivät nyt voi maksaa minulle mitään eikä heille jää mitään maksettavaa. Joten kaikki tulee Varmalta. Tähän viestiin teki mieli vastata tämä on toki tiedossa ettei heille jää maksettavaa mutta Varmaan en luottaisi. Nämä ei suostu euron euroa maksamaan vaikka kela olisikin sitä mieltä että kriteerit täyttyy, sekä homma olisi sillä selvä. Samat kriteerit kun luulisi olevan molemmissa paikoissa. Joten odotellaan nyt jälleen mikä sieltä Varmasta on vastaus. Suuri mysteeri on aina mitkä on hylkäys perusteet, nämä kun ovat aina mitä ihmeellisempiä olleet. Eikä näitä pysty selittämään millään järjellä kukaan.


 Vuosi on myös eletty enempi vähempi poikkeus oloissa. Meistä jokainen siis on joutunut taipumaan, joustamaan, luopumaan ehkä jostain sellaisesta mihin on ennen totuttu. Kulunut vuosi on koetellut yrittäjiä, hoitoalalla työskenteleviä, perheitä kuin yksinäisiä. Jokainen on varmasti oman osansa saanut kokea. Itsellä on suurin huolenaihe ollut koko aika nämä vähäosaiset jotka ei oikeasti pidä ääntä, joita ei huoma ja joita oikeasti moni katsoo vähempi arvoisesti. Nämä jotka viettävät yönsä kadulla osa omasta tahdosta osa sinne ajautuneena. Siinä kohti kun kuulin ettei ruokajakelua ole alkuvuodesta itselle nousi niin järjetön huoli , miten nämä ihmiset pärjäävät. Olen ihminen joka antaa vaikka vaatteet päältäni tarvitsevalle kunhan toisen ei vain tarvitse paleltua. Tästä syystä olenkin iloinen että kaikki isäni vanhat sekä käyttämättömät vaatteet menivät suoraan käyttöön, niitä tarvitseville ihmisille. Näki samantien sen ilon mitä nämä toivat joillekin. Useampi sai niin puhdasta kuin lämmintä päälle, tämä toki aikaa ennen poikkeus oloja. Onneksi huoli tämän ruokajakelun suhteen helpotti kun lopulta sain tietää paikkoja mistä ihmiset ruokaa lopulta saa. Mutta kyllä siinä viikon jos kaksi asiaa itsekseen mietin ja kannoin huolta asiasta kun mitään en voinut edes tehdä. Nyt onneksi useimmissa paikoissa jakelu toimii rajoitukset huomioon otettuna. Loppu peleissä siis jokainen ansaitsee kiitokset kun on jaksanut läpi erikoisen vuoden. Vuoden jota kukaan ei ole aikaisemmin kokenut. Vaatinut jokaiselta yhtäläisesti kärsivällisyyttä, joustamista, asioiden siirtämistä myöhemmäksi. Vielä pitää vähän jaksaa mutta kaiken jaksaa kun miettii ettei mikään kestä loputtoman pitkään. Tätä voi käyttää kaikessa jos pitää hetken aikaa sietää/ jaksaa jotain mikä ei ehkä ole niin mieluista.

 Nyt siis suunta kohti tulevaa vuotta mieli kirkkaana.                                                                                    Kiitos jokaiselle lukijalle vanhasta ja uudesta kuluneesta vuodesta. Oikein hyvää tulevaa vuotta jokaiselle, palataan ensivuoden puolella uusien kirjoitusten äärellä jälleen.




Kommentit

  1. Tsemppiä ja voimia sinulle!! Toivottavasti uusi vuosi on meille kaikille armollisempi! <3
    (jos haluat niin käy kurkkaamassa blogini (https://miejaksan.blogspot.com/) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. Käyn mielusti kurkkamassa blogiasi 🙂

      Poista

Lähetä kommentti

Jätä kommentti. Olethan asiallinen kommentoidessasi niin muillakin on mukava lukea kommenteja. Palaute toki saa olla niin positiivista kuin negatiivista.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Säästöä ihmisten kustannuksella. Missä menee raja?

Kuulumisia pitkästä aikaa. Pientä pintaraapaisua tilanteesta sekä kuulumisista

Kun kaikki muuttui kolme vuotta sitten ( spesiaali postaus )