Tukiverkon tärkeys sekä muitakin pohdintoja

Täsä on huomannut miten tärkeää on olla hyvät tukiverkot läheisiin. Olen kiitollinen että perhe tukee ja auttaa tarvittaessa, itse en olisi varmasti kaikesta selvinnyt. Pikkuveljestä on ollut valtavan suuri apu niin arjen askareissa kuin muissakin. Auttelee miellään kun vain kerkiää. Äiti on myös aina valmis auttamaan missä pystyykin.

 Sitä pohtii välillä miten kiitollinen onkaan kaikesta avusta mitä saa oli se pientä tai isoa. Koitan myös kiittää perhettä että jaksavat minua. Huonona päivänä tiuskin ja olen kiukkunen kaikille, perhe sen jaksaa ja ymmärtää vaikka ei heidän tarvitsisi. 

Monen valvotun yön jälkeen saatan olla niin väsynyt kaikkeen että ihmisille juttelu ei luonnistu enää normaalisti. Menetän myös hermoni nopeasti jolei asia mene niinkuin suunnitelin tai kestää liian kauan. Tällasia ongelmia ei ennen ollut. Olin todella pitkä pinnainen, ymmärtäväinen ja jaksoin odottaa. Jostain syystä vamma on tehnyt päinvastaiseksi nuo. 

Muutaman kaverin olen menettänyt tämän seurauksena. Joudun valitettavan usein perumaan sovittuja juttuja kipujen tai valvottujen öiden vuoksi. Koitan toki aina selittää mistä johtuu mutta kaikki ei ymmärrä, en tosin sitä vaadi keneltäkään. En halua että minua kohdellaa eritavalla kuin ennen, mutta toisinaan toivoisi että ei heti välejä katkota kun joudunkin sanomaan että en pääse tai tms.

 En myöskään halua sääliä tai voivottelua, tilanteelle ei enää mahda mitään ja se ei tästä nyt muutu. Otan mahdollisimman vähän puheeksi vamman tuovat rajoitteet teen vain sen minkä pystyn, tekemättä siitä numeroa. 

Yksi myös kahdeti sairauslomaani ilmoitti että pitää nauttia kun ei ole pakko töihin mennä ja voi vaikka matkustella. Tätä pohdin pitkään en nauti kotona olosta olen 14 vuotiaasta asti tehnyt töitä, kesälomankin pidän monessa pätkässä kun olen mielummin töissä kuin lomalla pitkään. Toiseksi ei täsä paljoa matkustella kun kotoaan ei aina pois pääse. Olen kerran tainut "matkustaa" tänä aikana ja sekin oli 150km päähän kotikaupungista. Eli eipä ole paljoa tullut matkusteltua. Nauttia en myöskään pysty tästä "lomasta". 

Olen onnellinen että itselle ei tullut pelkotiloja tapahtuneesta eikä katkeroitumista, vaikka tilanne toisinaan harmittaa ja toivoisi että mitään ei olisi käynyt. 

Olen ollut asioista suhteellisen hiljaa tähän asti läheisimmät tietää toki. Nyt tuli jostain syystä tarve kirjoitella mietteitä. Osittain siksi että aika kuluu miettien ja tuomalla tekstiksi asiat. Osittain sen vuoksi että ihmiset ymmärtäisi miten hauras ihmisen pää voikaan olla.