Avartava käynti neurologilla

Käynti mehiläisen neurologilla takana, liuta muutoksia joita nyt aletaan toteuttamaan. Hieman nostettiin nykyisten lääkitysten annosta ja katsotaan mikä vaste niillä olisi, sekä aloitettiin aivan uusi lääke. Tällä koitetaan saada väsyvyyteen ja kognitiivisiin asioihin helpotusta lähinnä kaiketi tarkkavaisuuteen/ keskittymisvaikeuksiin mutta myös aloite kyvyttömyyteen. Lähipäivät ratkaisee onko tuo hyvä vai pitääkö vaihtaa toiseen sillä tuolla minkä nyt laittoi, niin ei välttämättä sovi yhteen kipulääkkeen kanssa jota käytän.  Saattaa siis heikentää kipulääkkeen vaikutusta joten jos tämä havaitaan vaihtaa hän sen toiseen herkästi. Tämä ensimäinen vaihtoehto olisi muutoin vain ollut parempi, sillä tässä on vähemmän sivuvaikutuksia joten toivotaan että sopisi. Oikean puolen pareesi ilmeisesti pysynyt ennallaan tai niin ymmärsin tekstistä jonka kirjoitti🤔.  Eli oikea puoli on todella heikko vasempaan nähden. No tämän vuoksi on me muoviset astiat käytössä kun mikään ei pysy ehjänä.
Unettomuus myös vaivaa joka on kuulemma täysin tyypillistä aivovammoissa. Eli unettomuuden syy on aivovammaperäinen unettomuus. Onneksi tähän on apuja olemassa eli jos kovin pitkään jatkuu siten että ei vain saa nukuttua saan sen katkaistua. Toisinaan nukahdan hyvin illalla, tosin silloin pitää olla todella väsynyt. Toisinaan taas siten että vasta aamuyöstä. Tähän kun ei auta mitkään rytmin tms siirrot, ei myöskään se että heräisin aikaisempaa. Aivot elää siis aivan omaa elämää kun taas kroppa menisi sellaista normaalia elämää.  Voin kertoa että on välillä vaikea pysyä perässä.

Loppuvuodesta jälleen uudestaan käynnille 3-6kk aika välillä eli järkevintä kaiketi joulukuun tienoilla mennä kun on ensin ollut aivovammapolin käynti välissä. Jotain tuo selitti jostain niskan pudottamisesta tuolloin mutta en tämän enempää tästä muista,  eikä tekstissäkään lukenut. Onneksi oli toiset korvat paikalla myös jolla toivon mukaan hieman parempi muisti, joten hän toivon mukaan tietää mistä kyse😂. Paljon tuli kaikkea itse asiassa en muista kuin pätkiä sieltä ja täältä. Joten suurimman osan sai luntata😅. Tämän vuoksi käynneillä on joku aina mukana, eihän tuosta tulisi muutoin mitään.  Tosin nyt joudun vaivaamaan äitiä tämän vuoksi että tulee mukaan kun varmasti hänellä olisi muutakin tekemistä, kuin tulla aikuisen lapsensa kanssa lääkäriin. Voisi kuvitella että hän on hoitanut nämä reissut jo lapsuudessa, mutta ei näemmä. Kiitollinen olen hänelle kun jaksaa tulla, eikä koskaan edes näytä sitä että olisi väsynyt tulemaan vaikka saisi näyttää toki.
Toki hän saa näistä ottaa avustaja tunnit tosin en tiedä miten hän niitä ottaa kun niitä on kuitenkin rajallinen määrä ja pitää rittää muihinkin juttuihin. Tässäkin vierähti se muutama tunti kuitenkin jo.

Mehiläisessä olon jälkeen käytiin vähän apteekissa ostoksilla. Kyllä sitä voi tosiaan käydä apteekissa ostoksilla😂. Ainakin muovikassin perustella oli tosiaan käyty hieman enemmänkin ostoksilla. Tämän jälkeen vielä pikasesti kaupassa. Päivän kruunasi hampurilainen ja pirtelö burger kingistä. Pakko todeta että nyt maistui tuo kombo mahtavalta.  En muista koska viimeksi olisi käyty BG:ssä joten pitkästä aikaa maistui hyvältä. ( tämä ja mc on ainoat paikat joissa voin edes käydä.  Muut paikat käyttää jotain outoa maustesekoitusta pihvien maustamiseen ym ja tuon yhden lääkkee  vuoksi makuaisti muuttuu niin paljon. Joten nämä maistuu aivan hirveiltä. Samoin majot ym joissa etikkaa muuttuu todella pahan makuisiksi.)   Jaksoin kerrankin syödä kokonaan hampparin, pirtelöä ei sitten enää kaikkea jaksanutkaan mutta myöhemmin sekin meni sitten 🙂. Joten tänään ei tarvinnut murehtia ruuanlaittoa, tosin eipä sitä olisi enää jaksanutkaan. Hyvä että kotiin tultua sai tuon syötyä, jonka jälkeen pitikin vain pötkötellä.

Tänään onkin sitten ansaittu lepopäivä. Ruutu+ tilaus uusittu valmiiksi sillä sykkeen uusi kausi alkaa, joten pitäähän se nyt katsoa. Tänään kun näkee ekat 4 jaksoa menee päivä mukavasti, kun katsoo nuo pienissä pätkissä. Ihan vain tätä varten lopetin cmoren jäsennyyden että pystyi ottamaan uudestaan tuon ruudun. Itsellä siis periaate että max 2 kerralla voi olla tilauksia samaan aikaan. Ja kerran netflix jo on family ominaisuudella jota käyttää koko perhe niin piti jostain jälleeb luopua että sain jonkin tilalle. Muistan ajan kun oli kaikki mahdolliset päällekkäin tilauksessa, ja silloin päätin että vain 2 voi olla samaan aikaan. Niitä kun ei voi samaan aikaan katsoa sekä usein maksaa turhaan jotain niistä.  Itsekkin maksoin jotain niistä monta kuukautta enkä edes avannut ko. palvelua. Nyt kun on ollut tämä kahden periaate, niin molempia tulee katsottua. Joten suosittelen tätä systeemiä. Samalla kun vaihtelee tilausta niin tuntu kuin olisi ihan uusi tilaus jälleen käytössä..

Niin kauan kuin
mailmassa on
Kiviä
Joita voi kerätä
yhteen kasaan,
On
Toivoa paremmasta,
Toivoa inhimillisyydestä
Toivoa huomisesta


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ääni kuuluviin oikeasti. Sekä kerron kuka kirjoitusten takana on.

Päätös mitä en toivonut saavani hylättynä

Jännitäviä aikoja