Takapakkia oireistossa, silti täytyy jaksaa ja iloita siitä mitä on

Olipa tänään sitten neurologin ylimääräinen soittoaika. Aika joka siis pitikin olla kun kesäkuun lopulla polille yhteyttä otin tilanteen vaikeutumisen vuoksi. No oma neurologi sitten soitti sovitusti. Eipä tuo nyt ollut mitään kaunista ja sellaista kuultavaa mitä ehkä haluaa oikeasti kuulla. Mutta koska tilanne on mikä on ei tuo oikeastaan enää hetkauttanut, sitä vain mukautuu siihen mikä tuleman pitää. Oireisto sekä tilanne mennyt siis huonompaa  suuntaan, eikä tälle nyt ilmeisesti voida edes tehdä mitään. Kaatuilu pahentaa joka kerta tilannetta kun pää heilahtaa, joten jokaisesta kaatumisesta on odotettavissa huononemista. Se että vintti menee pimeäksi ja tajuaa vasta kaatumisen jälkeen tapahtuneen johtunee mitä ilmeisemmin siitä että pääkoppa ei rekisteröi enää kaikkea, eikä tule rekisteröimään. Joten siinä tavallaan tulee muistiaukko vaikka ei lyö päätä. Mahdollista toki on että olen lyönyt pääni josta johtuu myös tuo muistiaukko, mutta koska asennot viittaa siihen ettei päätä olisi lyöty niin on epätodennäköistä että olisi kolahtanut.
Joten tänään otettiin sitten kaupungin Vammaispalveluihin yhteyttä pyytäen lisä tunteja avustajalle.  Niitä kun on nyt 10h/kk jotka ei riitä ja neurologi oli sitä mieltä myös nyt tarvitaan apua enemmän niin pyydettiin lisää tunteja. Kovin oli jälleen myös huolissaan mistä tulee toimeen tulo joten kerroin mistä saan mitäkin sekä sen että kela myönsi vihdoinkin korotetun vammaistuen. Joten näillä pärjää kyllä. Hän määräsi myös tai oikeastaan uusi baklofen reseptin jolla yritetään helpottaa nykimisiä sekä lihas kouristuksia. Kesäkuun lopusta toki tuo on jo mennyt joten on jonkin verran auttanut siksi sitä jatkettiin. Nyt vain uusittiin reseptit marraskuulle asti että riittää sinne asti. Kaikin puolin hyvä ainakin tietää mikä on homman nimi.
Elämä kuitenkin jatkuu ja elämässä on paljon hyvää myös. Joskus ne vain pitää löytää. Myös pimeyden jälkeen tulee aina valo joten ei auta jäädä märehtimään.