Säästöä ihmisten kustannuksella. Missä menee raja?

Kuva
 Pitkästä aikaa tekstin pätkää tänne. Sitä ehkä olisi halunnut näin pidemmän ajan jälkeen postata iloisemmista asioita mutta nyt on pakko avata sanainen arkku nimittäin Turun kaupungin (tarkemmin Varhan) toiminnasta. Itselle niin kuin monille muille on tai siis nyt jo oli myönnetty turvapuhelimet tarpeeseen. Kenelle mitäkin kautta ja mistä syystä. Itse sain kaupungin kautta ihan josta arvioitiin että kriteerit täyttyy silloin kun tämän sain. No nyt kaikessa hiljaisuudessa kaikille meille jotka ei ole kotihoidon/ omaishoidon asiakkuuden piirissä palvelusta lopetetaan. Itseltäni myös vaikka tarve ei loppunut yhtikäs mihinkään. Tällä ilmeisesti tehdään nyt isotkin säästöt kun evätään tällainen oikeasti tärkeä palvelu ihmisiltä. Sen toki saa omakustanteisesti itse maksaa ja itse se oli otettava muu ei auttanut. Mutta ei se mene näin oikein silti. Myöskään ei sitä säästöä sillä tule jollei vähävaraisella ihmisellä olekaan varaa sitä ottaa ja joutuu hälyttämään ensihoidon apuun joka ikinen k

Raskas eilinen päivä

Eilinen päivä menikin päivystyksessä maaten tipan päässä ja toivoen helpotusta kipuun. Apua ei valitettavasti tullut mutta sisulla eteenpäin vain. Osui hoitaja vahingossa myös valtimoon kun laskimoon piti mennä ja siitä sitten tulikin vähän isompi vuoto. Onneksi tyrehtyi nopeasti, nyt huomiseen side kädessä jonka sitten saa poistaa.
Saisi fyssarin maksusitoomus tulla jo, jotta saisi vähän helpotusta kipuun ym.



Onneksi kanssa kivojakin asioita tapahtui. Sain vihdoin myytyä kaksipyöräisen ja vielä toivotulla hinnalla. Nyt ei enää tarvitse harmitella kun sillä ajamaan en pysty vaan sai pois nurkista. Hiukan tuo kirpasi kun joutui myymään mutta parempi niin, ei harmita jatkuvasti kun sen näkee. Saapahan seuraava hyvän menopelin pitkäksi aikaa.

Rakas kummipoika täytti myös vuoden eilen. Miten niin pienestä ihmisestä onkaan tullut niin iso jo. Muistan kuin eilisen kun parkaisi ensimmäisen kerran ja vauhdilla tulikin maailmaan kurttuisena ja ryppyisenä. Onneksi sen jälkeen ei ole yhtä kiire ollut hällä. Ollut ihana seurata hänen kasvuaan ja kehitystään ja ihana seurata myös jatkossa. Suuri ilo hän kyllä on ollut ja on jatkossa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuulumisia pitkästä aikaa. Pientä pintaraapaisua tilanteesta sekä kuulumisista

Säästöä ihmisten kustannuksella. Missä menee raja?

Kun kaikki muuttui kolme vuotta sitten ( spesiaali postaus )