Säästöä ihmisten kustannuksella. Missä menee raja?

Kuva
 Pitkästä aikaa tekstin pätkää tänne. Sitä ehkä olisi halunnut näin pidemmän ajan jälkeen postata iloisemmista asioita mutta nyt on pakko avata sanainen arkku nimittäin Turun kaupungin (tarkemmin Varhan) toiminnasta. Itselle niin kuin monille muille on tai siis nyt jo oli myönnetty turvapuhelimet tarpeeseen. Kenelle mitäkin kautta ja mistä syystä. Itse sain kaupungin kautta ihan josta arvioitiin että kriteerit täyttyy silloin kun tämän sain. No nyt kaikessa hiljaisuudessa kaikille meille jotka ei ole kotihoidon/ omaishoidon asiakkuuden piirissä palvelusta lopetetaan. Itseltäni myös vaikka tarve ei loppunut yhtikäs mihinkään. Tällä ilmeisesti tehdään nyt isotkin säästöt kun evätään tällainen oikeasti tärkeä palvelu ihmisiltä. Sen toki saa omakustanteisesti itse maksaa ja itse se oli otettava muu ei auttanut. Mutta ei se mene näin oikein silti. Myöskään ei sitä säästöä sillä tule jollei vähävaraisella ihmisellä olekaan varaa sitä ottaa ja joutuu hälyttämään ensihoidon apuun joka ikinen k

Tahnaa ja reikiä

Kävin tuossa alkuviikosta hammaslääkärissä, käyn siis 6kk välein kun päävammaan tarkoitetut lääkkeet jostain syystä ei olekkaan hyviä hampaille.  No 6kk sitten olin viimeksi ja tulos oli silloin 0 reikää, nyt 6kk myöhemmin oli sinne ilmestynyt 4 reikää joka oli pöyristyttävää. Harjaan siis hampaat aamulla ja illalla niinkuin kuuluu tosin tavallisella harjalla kun sähköhammasharjan tärinä aiheuttaa kipua päähän. Hammaslääkäri oli myös kauhuissaan sillä nopeasti tullut nuo ja hampaani ei useasti reikiinny, vaan ollut ehkä 5 reikää koko aikana. Nuo reijät paikataan viikonpäästä ja siihen onneksi saan esilääkityksen.
Kärsii siis kauheasta hammaslääkäri pelosta ja siksi käyn samalla lääkärillä yksityisellä joka nyt ylipäätään saa suuhuni koskea. Määräsi hän myös hammastahnan joka nyt kai pitäisi auttaa ongelmaan edes vähän, 3kk saakin tuolla nyt harjata 3krt päivässä.
 Todettakoon tähän onneksi on aikaa niin voi harjailla koska vain 😂.
Toivon että tuo nyt lopettaisi esiintymisen niin pääsisi helpommalla ja vähemmällä tuskalla.



Maanantaina olisi odotettu tutkimuspäivä sairaalassa. Tutkitaan kunnolla aivorungon tilanne. Toivon että vaurio olisi pienempi mitä neurologi enteili. En tutkimuksien nimiä tietenkään muista mutta aamusta sinne mennään ja päivällä pääsen kotiin, siellä siis 3 tutkimusta peräkkäin jossa välissä lounas tauko jonka tarjoaa sairaala. Jännityksellä odotan ja toivoen parasta. Teen tutkimuksesta oman blogin ja siitä mitä sieltä selviää.😲😊

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuulumisia pitkästä aikaa. Pientä pintaraapaisua tilanteesta sekä kuulumisista

Säästöä ihmisten kustannuksella. Missä menee raja?

Kun kaikki muuttui kolme vuotta sitten ( spesiaali postaus )