Säästöä ihmisten kustannuksella. Missä menee raja?

Kuva
 Pitkästä aikaa tekstin pätkää tänne. Sitä ehkä olisi halunnut näin pidemmän ajan jälkeen postata iloisemmista asioita mutta nyt on pakko avata sanainen arkku nimittäin Turun kaupungin (tarkemmin Varhan) toiminnasta. Itselle niin kuin monille muille on tai siis nyt jo oli myönnetty turvapuhelimet tarpeeseen. Kenelle mitäkin kautta ja mistä syystä. Itse sain kaupungin kautta ihan josta arvioitiin että kriteerit täyttyy silloin kun tämän sain. No nyt kaikessa hiljaisuudessa kaikille meille jotka ei ole kotihoidon/ omaishoidon asiakkuuden piirissä palvelusta lopetetaan. Itseltäni myös vaikka tarve ei loppunut yhtikäs mihinkään. Tällä ilmeisesti tehdään nyt isotkin säästöt kun evätään tällainen oikeasti tärkeä palvelu ihmisiltä. Sen toki saa omakustanteisesti itse maksaa ja itse se oli otettava muu ei auttanut. Mutta ei se mene näin oikein silti. Myöskään ei sitä säästöä sillä tule jollei vähävaraisella ihmisellä olekaan varaa sitä ottaa ja joutuu hälyttämään ensihoidon apuun joka ikinen k

Miksi valitsin juuri tämän nimen blogilleni

Minulta kysyttiin tuossa kerran miksi nimesin blogini ”kun kaikki muuttuu" nimellä.

En osannut tuohon vastata heti, joten jäin pohtimaan kysyjän kysymystä. Blogia luodessa pohdin mikä kuvastaisi tilannettani, mutta ei silti olisi vain tyyliin ”aivovamman saanut, työtapaturmassa loukkaantunut tms.”. Pohdin tuolloin mikä siis kuvastaisi parhaiten, olematta silti liian hienokaan nimi. Silloin päädyin tähän nimeen.

Nimi kuvastaa sitä kun kaikki muuttui. Sitä hetkeä kun mikään ei ollutkaan enää entisensä, eikä mitään pystyisi enää muuttamaan. Kaikki siis todella muuttui. Kysyjä kysyi miksen laittanut vaikka jotain englannin kielistä nimeä, tai sellaista josta ilmenisi heti mistä on kyse. No tuohon kieliasiaan on yksiselitteinen vastaus. Blogini sisältö on vain suomeksi, enkä edes osaa kovin hyvin englantia, en täten olisi edes keksinyt vieras kielistä nimeä. Siihen miksi ei nimestä käy ilmi mitä on tapahtunut. En kokenut sitäkään tarpeelliseksi. Kaikki kuitenkin käy ilmi teksteistä, blogilla on myös esittely sivu josta voi lukea mitä blogi pitää sisällään. Tuolloin kun blogia aloitin oli aihe itselle vielä hieman arka, en tämänkään puolesta sitä halunnut nimessä tuoda esille vaikka teksteissä kaiken toinkin julki. Tämän vuoksi olin pitkään myös ns. anonyymi ennen kuin paljastin edes oman kuvani täällä blogin puollella. Vaikka siis olen avoimesti kertonut asioista, silti itsessä on ollut se välttelevä puoli joka vain haluaisi unohtaa ja sivuuttaa kaiken. Tätähän ei tietenkään voi tehdä, siksi kaiken hyväksyminen onkin vaatinut valtavasti työtä itseltä enkä vieläkään ole ihan sinut asioiden kanssa. Kaikki kuitenkin aikanaan ja eiköhän sekin päivä koita kun pystyn tämän vamman sekä vammautumisen hyväksymään sekä kantamaan kunnialla.

Itsellä myös oli tärkeää se että pystyn kantamaan blogin nimeä kunnialla, myöskin se että voin kertoa siellä olevien tekstien olevan minun. Halusin sen siis olevan itseni näköinen sekä tuntuvan omalta. Tekstinihän kuvastaa minua, tuntemuksiani ym. Samoin on nimen laita, aikoinaan kun tuon nimen keksin tajusin sen kuvastan kaikkea. Tilannetta joka tapahtui, menneisyyttä, nykyhetkeä, minua itseä, siis aivan kaikkea siksi se on mitä loistavin nimi tälle kaikelle.


Tummien pilvien jälkeen, tulee aina aurinko.
Kaikki siis muuttuu


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuulumisia pitkästä aikaa. Pientä pintaraapaisua tilanteesta sekä kuulumisista

Säästöä ihmisten kustannuksella. Missä menee raja?

Kun kaikki muuttui kolme vuotta sitten ( spesiaali postaus )