Säästöä ihmisten kustannuksella. Missä menee raja?

Kuva
 Pitkästä aikaa tekstin pätkää tänne. Sitä ehkä olisi halunnut näin pidemmän ajan jälkeen postata iloisemmista asioita mutta nyt on pakko avata sanainen arkku nimittäin Turun kaupungin (tarkemmin Varhan) toiminnasta. Itselle niin kuin monille muille on tai siis nyt jo oli myönnetty turvapuhelimet tarpeeseen. Kenelle mitäkin kautta ja mistä syystä. Itse sain kaupungin kautta ihan josta arvioitiin että kriteerit täyttyy silloin kun tämän sain. No nyt kaikessa hiljaisuudessa kaikille meille jotka ei ole kotihoidon/ omaishoidon asiakkuuden piirissä palvelusta lopetetaan. Itseltäni myös vaikka tarve ei loppunut yhtikäs mihinkään. Tällä ilmeisesti tehdään nyt isotkin säästöt kun evätään tällainen oikeasti tärkeä palvelu ihmisiltä. Sen toki saa omakustanteisesti itse maksaa ja itse se oli otettava muu ei auttanut. Mutta ei se mene näin oikein silti. Myöskään ei sitä säästöä sillä tule jollei vähävaraisella ihmisellä olekaan varaa sitä ottaa ja joutuu hälyttämään ensihoidon apuun joka ikinen k

Kesä tuli ainakin jossain määrin

Nyt alkoi 2.5kk tauko fyssarista tai no oma fyssari jäi lomalle ja tarvittaessa voin sinne soittaa ja ottaa ajan jollekkin toiselle. Mutta muutoin jatkuu hänen loman jälkeen.  Neurologi oli vähän huolissaan kesästä, ja pelkää pahenemista. Olisi ilmeisesti hyvä jos sama ihminen olisi aina hoitamassa. Kesä toki on hankalaa aikaa kun on lomat ihmisillä ym. Mutta eiköhän tästä selvitä. Mennään hätätapauksessa sitten siellä jollekkin toiselle jos ihan mahdottomaksi menee.

Kesää itse en ole suunnitellut huomista pidemmälle 😉. Sekin menee veljen kanssa kellaria siivoten. Tai hän siivoa sekä kantaa ja itse kerron mihin laittaa minkäkin. Eiköhän tuo riittä suunitelmaksi jo. Onhan siinä jo yksi päivä suunniteltu😂.  Kesäpaikalla tulee varmasti myös oltua jonkin verran, sama se on nauttiiko sitä siellä ihanassa ympäristössä oleillen vai kaupungissa sohvalla makoillen. Kummassakin paikassa kun voi makoilla ja tehdä mitä haluaa. Ympäristö vain eri, ja jos lämmim kesä tulossa on tuolla kesäpaikalla mukavempi olla. Ainoa mitä siellä pitää tehdä on sivuteltan kasaus, kun vanha teltta meni talvella rikki.  Tosin se oli odotettavissa. Siksi äiti osti valmiiksi uuden teltan. Kasaus nyt ei paljoa vaadi, senkun laittaa osat paikoilleen ja maahan poraa kiinni jotta pysyy myös tuulessa. Eli helppo homma. Talvi teki sen verran alustusta vanhalle teltalle eli riittää että purkaa sen vain, tähän lupasi veli tulla apuun. Onneksi on kevyitä materiaaleja kun vähän kangasta ja kevyitä metalli/alumiini tolppia, joten painia ei paljoa niistä tule




Ensiviikolla on jälleen aika mehiläisessä neurologilla, joka siis hoitaa tätä kipu asiaa. Tämä siis on kaiketi kontrolli käynti tai jokin sen tyylinen🤔. En ihan tästä niin perillä ole kun periaatteessa tätä hoitaa äiti. Hän ainakin paremmin perillä mitä siellä sanottu ym. Itse vain tulen mukaan, vastaan kysymyksiin ja kerron sen minkä muistan. Onneksi on joku joka on sentään perillä mitä siellä sanottu ja tehty, muutoin jäisi suurin osa unholaan.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuulumisia pitkästä aikaa. Pientä pintaraapaisua tilanteesta sekä kuulumisista

Säästöä ihmisten kustannuksella. Missä menee raja?

Kun kaikki muuttui kolme vuotta sitten ( spesiaali postaus )