Säästöä ihmisten kustannuksella. Missä menee raja?

Kuva
 Pitkästä aikaa tekstin pätkää tänne. Sitä ehkä olisi halunnut näin pidemmän ajan jälkeen postata iloisemmista asioita mutta nyt on pakko avata sanainen arkku nimittäin Turun kaupungin (tarkemmin Varhan) toiminnasta. Itselle niin kuin monille muille on tai siis nyt jo oli myönnetty turvapuhelimet tarpeeseen. Kenelle mitäkin kautta ja mistä syystä. Itse sain kaupungin kautta ihan josta arvioitiin että kriteerit täyttyy silloin kun tämän sain. No nyt kaikessa hiljaisuudessa kaikille meille jotka ei ole kotihoidon/ omaishoidon asiakkuuden piirissä palvelusta lopetetaan. Itseltäni myös vaikka tarve ei loppunut yhtikäs mihinkään. Tällä ilmeisesti tehdään nyt isotkin säästöt kun evätään tällainen oikeasti tärkeä palvelu ihmisiltä. Sen toki saa omakustanteisesti itse maksaa ja itse se oli otettava muu ei auttanut. Mutta ei se mene näin oikein silti. Myöskään ei sitä säästöä sillä tule jollei vähävaraisella ihmisellä olekaan varaa sitä ottaa ja joutuu hälyttämään ensihoidon apuun joka ikinen k

Syvällisempää mietettä sekä vähän tuote testailua

Niin mihin se menee. Tänään tuli mittariin 28 vuotta. Ikä jossa ihmiset perustavat perheitä, rakentavat taloja, ottavat ehkä pankista lainaa ostakseen sen talon, matkustavat ulkomaille, opiskelevat. Mutta mitä teen minä? En ainakaan mitään yllä olevista. En voi sanoa ettenkö olisi halunnut ehkä toisenlaista käsikirjoitusta tälle mutta se mitä ei ole niin ei ole piste. Sitä on turha murehtia ja jossitella tai voivotella. Joskus toki miettii että millainen elämä olisi jos se olisi mennyt eritavalla, tässäkin tulee tuo sana JOS. Mistä sen voi tietää, ehkä olisin onneton ja yksinäinen. Nyt en ole onneton enkä yksinäinen. En voi sanoa että nautin tilanteestani, mutta nautin elämästä siinä määrin kuin voin. Yritän ajatella asiat on positivisesti. Olen aina koittanut etsiä asiat positivisen kautta enkä osaa edelleenkään miettiä jatkuvan negativisen kautta asioita. Elämä pitää pelata niillä korteilla mitä on annettu vaikka ne olisi vähän huonot. Aina voi myös soveltaa ja huijata pelissä eli silloin siitä saakin ihan mukavaa, jos siis on nämä hieman huonot kortit kädessä. Onnellisuus ei siis aina ole sitä että olisi talot, perhettä meinaten siis että olisi oman perhee  perustanut, tai matkustaisi ym. Toisinaan riittää että on välittäviä ihmisä läsnä tässä kohti perhe siis äiti ja veli sekä ystävät, asiat siten että pärjää sekä ei jää märehtimään asioita joille ei voi vain mitään.  Tekee sitten niille mille voi😊

Nyt on myös pakko kertoa teille tällainen juttu, tämä siis liittyy aiemman postauksen mystiseen postipakettiin. Sain testiin
cool-x:n kautta vähän tuotteita. Heillä on tällainen tuote kuin kaksitehoinen kylmäkuuma voide. Olen tätä nyt käyttänyt tässä pahimpiin niskakipuihin ja pakko sanoa että tässä on tuote joka lievittää ja rentouttaa kipua. Tuote viilentää ensin jonka jälkeen lämmittää. Ehdoton suosikki itsellä ja voin sanoa että olen kokeillut vaikka ja mitä tököttiä. Tämä on myös helppo levittää ei ole ihan lirua muttei kauhean paksua, joten levitys onnistuu juuri hyvin. Ohjeet on selkeät myös paketissa ja tuubi riittoisa. Tämä menee itsellä ehdottomasti jatkoon. Toinen ehdoton suosikki oli rol'on kylmä geeli älyttömän kätevä ottaa mukaan jos menee jonnekkin. Ei tahriinnu kädet, eli jollei käsiä pääse pesemään mutta pitää päästä geeliä laittamaan niin tämä on ehdoton. Sain myös kipu voiteen. Sitä en vielä ole testannut mutta siitä kerron erikseen kun sitä pääsen koittamaan. Tätä kannattaa kokeilla varsinkin jos on lihaskipuja tms. Heidän sivuilta löytyy tietoa tuotteista lisää.
https://www.cool-x.fi





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuulumisia pitkästä aikaa. Pientä pintaraapaisua tilanteesta sekä kuulumisista

Säästöä ihmisten kustannuksella. Missä menee raja?

Kun kaikki muuttui kolme vuotta sitten ( spesiaali postaus )