Koulukiusaaminen mitä se saa aikaan

Tällä kertaa aihe poikkeaa hieman totutusta. Sillä ajattelin tuoda esille tämän tärkeän asian, nimittäin kiusaamisen. Tästä on paljon ollut lehdissä, mediassa sekä muualla juttua. Siitä miten rajua kiusaaminen voi olla. Eikä tähän läheskään aina edes puututa. Vaikka uhriksi joutunut kertoisi asiasta kaikille mahdollisille, jatkuu kiusaaminen sekä mahdollisesti vielä rankempana.

 Haluan ensin kertoa oman tarinani. Tarinani joka ei ole kovin kaunis mutta joka muuttui lopulta kauniiksi. Itseäni alettiin kiusaamaan jo esikoulussa tai oikeastaan jo omalla pihalla kun asuimme yhden koulun yläkerrassa tuolloin sitä ei kuitenkaan viellä ymmärtänyt sillä itse olin niin pieni, vanhemiten vasta tajunnut että se maahan kamppaaminen ja töniminen oli selvää kiusaamista. Pienellä paikkakunnalla luonnollisesti samat "kaverit" tulivat samaan kouluun osa myös samalle luokalle. Itsellä ei ollut yhtään kaveria tuossa koulussa ei siis yhtään. Ainut onneni oli se että isäni oli tuolla vahtimestarina joten sain osan välitunneista viettää "turvassa" hänen kopissaan. Kiusaaminen oli niin henkistä kuin fyysistä. Tähän osallistui myös luokan opettaja. Vanhemmat yrittivät tehdä toki kaikkensa, mutta jos opettaja osallistuu samaan kuin lapset niin eihän siitä mitään tule. Tilanne kuitenkin eskaloitui siten että menin kolmosluokan alussa lukkoon. Kovan trauman takia lukkiuduin, masennuin, fiksoiduin eri asioihin enkä enää halunnut mennä kouluun enkä muuallekaan. Kouluun kun piti lähteä saatoin lähteä kyllä mutta piilouduin lähipusikkoon, joten myöhästyin koulusta jätin tavarat kotiin yritin siis kaikella mahdollisella tavalla vältellä koulua. Olin "kipeänä" milloin vatsa milloin jokin muu sain itselleni aikaiseksi helposti vatsataudin, kerran jopa luokassa kesken tunnin aloin oksentamaan sillä halusin pois sieltä lopulta isä haki pois, kaikki luuli sitä vatsataudiksi vaikka eihän se nyt sitä ollut. Tämän jälkeen sainkin olla lähes aina kotona jos vain vähänkin oksensin. Itkin, sain raivokohtauksia joissa ilmeisesti isä sai ainoastaan rauhoittumaan. Tämä kaikki pienenä ykkös- kolmosluokkalaisena jolloin pitäisi saada olla lapsi ja turvassa. No jokin ihme tapahtui sillä tuli tieto että saan vaihtaa koulua. Vanhemmat siis saivat tahtonsa läpi, sekä itse pääsin toiseen kouluun. Kävimme tutustumassa siellä puolessa välissä kolmosluokkaa. Silloin oli jokin loma meneillään mutta pääsimme kuitenkin tutustumaan sinne. Paikan rehtori oli vastassa joka otti ystävällisesti vastaan sekä esitteli paikkoja. Sitä ei tuolloin viellä tiennyt että siitä alkaisi uusi alku, uusi mahdollisuus. Loman jälkeen pääsin siellä aloittamaan. Samalla aloitin monen vuoden psykoterapeutti käynnit. Kävin siis tämän kaiken takia lasten psykoterapeutilla kaksikertaa viikossa monen monta vuotta. Tuolla pienellä paikkakunnalla ei ollut kuin yksi tällainen joka otti vastaan lapsia ja hänellekin kuulemma saatiin aika vähän ylimääräisenä. Terapian ja koulun vaihdon myötä alkoi elämä kirkastua. Menin kouluun mielelläni, sain kavereita ensimmäistä kertaa elämässäni. Kukaan ei kiusannut, oli oma porukka jonka kanssa viettää aikaa myös koulun jälkeen. En tiedä mitä olisi tapahtunut jollei tätä ihmettä olisi tullut. Sain itse päättää lopulta koska haluan terapian lopettaa joten yhteistuumin se loppui hieman ennen yläastetta. Siihen asti kävin siellä tunnollisesti, alussa pelejä pelaamassa mutta lopulta pelit vaihtui jutteluun. Niin se kaiketi menee lasten kanssa tekemisen ohella tuo terapia. Vanhemmat kävivät kerran kuussa samalla naisella kuulemassa arvioinnin ja sen hetkisen tilanteen. Koskaan ei oltu siellä samaan aikaan ja hyvä niin. No luulin aina että kiusaaminen olisi siinä ettei sitä tarvitse enää ikinä kestää. Kuitenkin olen joutunut sitä muutamassa työpaikassa kestämään muutamalta työkaverilta sekä muutamalta esimieheltä. Elämän aikana kuitenkin oppinut sen että en välitä siitä enää. Se toki sattuu, sattuu todella paljon toisinaan. Mutta oppinut asettamaan jonkin suojakerroksen itselleen minkä läpi ei kaikki moska pääse. Oppinut myös sen että asiat voi aina viedä niin pitkälle eteenpäin että varmasti joku niihin puuttuu. Edellisen esimiehen kanssa tämä toki ei onnistunut sillä kukaan ei koskaan puuttunut tähän ja hän pääsi oikeasti ehkä vähän myös loukkaamaankin, eli tuo suojakerros murtui ja sen läpi pääsi nämä loukkaavat asiat.

 Olen myös kohdannut muutamia jotka on koulu aikoina kiusannut yksi pyysi anteeksi. Toki annoin anteeksi. Aina voi antaa anteeksi jos toinen pyytää, mutta en kuitenkaan unohda niitä tekoja enkä ylimmäksi ystäväksi ryhdy mutta voin antaa anteeksi. Toisen kanssa tilanne oli sellainen että hän meni hyvin vaikeaksi, itse en sanonut hänelle yhtään mitään olin kuin ei olisi mitään. Hän kuitenkin tiesi että kaikki ei ole okei. Joten ilmapiiri muuttui todella vaikeaksi hänen osaltaan. Jopa äitini kysyi mikä oli homman nimi, miksi tilassa muuttui ilmapiiri yhtäkkiä. Selitin asian mistä johtui ja ymmärsi heti. Tämä kolmas oli kuin ei olisi ollut mitään tapahtunutkaan. Niin nopeasti sitä ihminen unohtaa ja nimenomaan hän oli se joka kuului niihin fyysisen kiusaamisen harjoittaviin. Itsellä ei ole tarve ketään osoitella enää eikä edes muistuttaa asiasta. Uskon että ihminen kyllä itse tietää mitä on tehnyt ja jos pystyy asian kanssa elämään niin hyvä niin.

 Nykyään itse myös tarkka kavereiden suhteen annan luottamuksen helposti, mutta jos sen rikkoo sitä ei takaisin saa vaikka tekisi mitä. Siinä menee samassa kaveruus sekä luottamus. Joten nämä kiusaajat ovat oikeasti myös opettaneet itseäni sekä vahvistanut niin hullulta kuin se kuulostaakin. Tosin olisin luonnollisesti jättänyt tämän kaiken välistä jos olisin saanut valita.

 Joten nykyään kun lukee näitä juttuja taikka kuulee, muistuu aina mieleen nuo omat ajat. Ne ajat jolloin oli todella vaikeaa. Mietin niitä pieniä koululaisia joilla pitäisi olla turvallista koulussa, mutta joutuvat kärsimään. Se kiusaaminen kun ei tapahdu vain koulussa suurin osa tapahtuu kouluajan ulkopuolella sekä nykyään puhelimen välityksellä. Kaikkien kaveri ei tarvitse todellakaan olla mutta ketään ei kiusata. Oli toinen sitten minkä näköinen, kokoinen, värinen, hidas, nopea, ahkera, laiska, lyhyt, pitkä, hyvätuloisesta perheestä, vähätuloisesta perheestä, käyttää millaisia vaatteita hyvänsä, vamman, sairauden,  seksuaalisensuuntautumisen, sukupuolen, sukupuolettomuuden siis minkään takia ei ole oikeutta kiusata. Sama pätee työelämässä annetaan jokaiselle työrauha jokainen on töihin mennyt tekemään töitä. Jokaisella on oma työ ote sekä tyyli tehdä työ. Jokaiselle on tilaa siellä kyllä. Kuppikunnat sekä selän takana puhuminen on kamalin asia mitä voi työpaikalla olla. Itse en koskaan näitä hyväksynyt ja koitin pysyä mahdollisimman kaukana. Jos taas jokin asia askarruttaa jossakin ihmisessä, sanokaa se suoraan tälle ihmiselle. Ilman että siitä supistaan pienessä ryhmässä nurkan takana. Ei kukaan voi muuttaa toimintatapaansa jollei siitä hänelle kerrota, eikä kukaan mene rikki siitä että saa palautetta. Mutta muistakaa antaa myös positiivista palautetta työkavereille. Kiittäkää hyvästä työstä, hyvästä päivästä, hyvin toimitusta tilanteesta tai mikä se ikinä onkaan. Kiitosta on aina kiva saada. Negatiivinen palaute taas rakentavassa muodossa. Ei niin että aletaan mollaamaan ja tiuskimaan, vaan annetaan rakentavasti palaute sekä ehkä ehdotetaan toista lähestymistapaa asialle. Tällöin toinen hyötyy siitä myös eikä siitä jää huono fiilis kummallekaan. Työpaikallaan ei tarvitse kaikista pitää. En itsekkään kaikista työkavereista pitänyt. Mutta pystyin tekemään heidän kanssaan töitä, olemaan ammatillinen sekä olemaan aivan samalla tavalla kuin niiden joiden kanssa tulin paremmin juttuun. En näiden kanssa vain halunnut vapaa- aikaani viettää enkä muutoinkaan työajan jälkeen olla tekemisissä. Mutta miksi olisi tarvinnut. Sitä on erikseen kaverit töissä ja vapaa-ajalla sitä on ihan hyvä pitää erillään nuo kaksi maailmaa. Olin töissä kuitenkin asiakkaita varten en työntekijöitä. Annoin aikani asiakkaille yhdessä toisten kanssa. Ei siellä kuulunutkaan omaa hauskaa pitää.

 Joten puuttukaa kiusaamiseen. Tehkää asialle kaikki mahdollinen sekä mahdoton. Kenenkään ei kuulu kärsiä tästä. Puhukaa lapsillenne tästä. Jos käy niin että oma lapsenne jää kiinni tällaisesta älkää vain lähtekö puolustamaan häntä, vaan selvittäkää asia. Tehkää selväksi että sellaista ei tehdä tehkää kaikkenne että se loppuu myös. Auttakaa kiusaajaa jos hänellä on jokin hätä. Joskus kiusaajat käyttävät hätähuutona kiusaamista. Auttakaa myös kiusattua sillä hänellä tulee olemaan lopun ikään asiasta traumat. Hakekaa apua myös kiusatulle, pelkkä koulun vaihto harvoin tähän riittää, vaan asiat pitää käsitellä. Älkää pakottako kohtaamaan kiusattua ja kiusaajaa, edes siinä mielessä että tekisivät sovinnon. Itse en olisi tällaiseen ikinä kyennyt. Tämä voi myös pahimmillaan pahentaa asioita. Antakaa aikaa toipua, se kestää pitkään että tästä kaikesta pääsee yli. Siihen voi mennä vuosia ennenkuin kiusattu on jälleen "ihmisten" kirjoilla, mutta älkää jättäkö yksin asioiden kanssa. Joten ottakaa asiat vakavasti. Kiusaaminen jättää valitettavasti ikuiset arvet uhriin, ne kulkee mukana läpi elämän eikä niistä pääse eroon millään.

Jokaisella on oikeus turvalliseen koulu- ja työympäristöön