Säästöä ihmisten kustannuksella. Missä menee raja?

Kuva
 Pitkästä aikaa tekstin pätkää tänne. Sitä ehkä olisi halunnut näin pidemmän ajan jälkeen postata iloisemmista asioita mutta nyt on pakko avata sanainen arkku nimittäin Turun kaupungin (tarkemmin Varhan) toiminnasta. Itselle niin kuin monille muille on tai siis nyt jo oli myönnetty turvapuhelimet tarpeeseen. Kenelle mitäkin kautta ja mistä syystä. Itse sain kaupungin kautta ihan josta arvioitiin että kriteerit täyttyy silloin kun tämän sain. No nyt kaikessa hiljaisuudessa kaikille meille jotka ei ole kotihoidon/ omaishoidon asiakkuuden piirissä palvelusta lopetetaan. Itseltäni myös vaikka tarve ei loppunut yhtikäs mihinkään. Tällä ilmeisesti tehdään nyt isotkin säästöt kun evätään tällainen oikeasti tärkeä palvelu ihmisiltä. Sen toki saa omakustanteisesti itse maksaa ja itse se oli otettava muu ei auttanut. Mutta ei se mene näin oikein silti. Myöskään ei sitä säästöä sillä tule jollei vähävaraisella ihmisellä olekaan varaa sitä ottaa ja joutuu hälyttämään ensihoidon apuun joka ikinen k

Tapaaminen juristin kanssa. Alkaako asiat etenemään, ja mihin suuntaan?

Tuossa oltiin vähän aikaan sitten oikeusavustajan/ juristin kanssa neuvottelemassa tästä työtapaturma keissistä. Ihmetystä ei puuttunut häneltä, sillä monessa kohti ihmetteli vakuutusoikeuden päätöstä. Ensinnäkin heidän päätös oli todella suppea vajaa yksi sivuinen eikä siinä edes kerrottu kunnolla mitkä olisi ne syyt miksi hylätään. Toiseksi oli se kun perusteita on kaksi kansiollista ja silti tulee hylätty niin vakuutusyhtiöltä kuin muutoksenhakulautakunnalta. Useamman lääkärin lausuntoja kuin myös muiden asiantuntijoiden, sekä ihan selviä tutkimustuloksia. Nämä siis eivät näytä painavan kupissa yhtään mitään.


Asiaani lähdetään nyt siis käsittelemään ja tälle yritetään hakea valitusoikeutta korkeimpaan oikeuteen. Realistisesti toki sanoi sen että kaikista hakemusista n. 3-4% saa tuon valitusluvan. Mutta asiallani on kuitenkin hyvät mahdollisuudet. Eli ihan toivoton tilanne ei kuitenkaan ole. Kaikki kortit kannatta ja pitääkin käydä läpi. Kaksi kansiollista papereita jäi siis hänelle sinne kopioitavaksi. Hän alkoi niihin myös tutustumaan, sekä valmistelemaan valitushakemusta. Tästä kuitenkin riippuu koko elämäni sekä tulevaisuuteni niin kuin hän sanoi myös. On siis oikeus ja kohtuus että tapaturma korvataan minulle sillä se on työssä sattunut sekä saisin siitä myös pysyvän haitan korvauksen kokonaisuudessaan. Todella ymmärtäväinen ja osaavan ammattilaisen sain.


Veljeni oli mukana avustamassa minua tapaamisessa. Hän myös lupautui avustamaan minua kaikilla muillakin käynneillä. Hyvä se on olla sama ihminen mukana aina. Äiti sattui olemaan töissä juuri tuona päivänä, ja tällaisiin juttuihin haluan vain jonkun läheisen mukaan. Eli vierasta/ ulkopuolista avustajaa en halua ottaa vaikka siihenkin olisi oikeus. Onneksi veljelle kävi tulla sekä käy myös hoitaa tämä polku loppuun asti.


Sitä mietti tuossa kun sain todella nopeasti ajan oikeusaputoimistoon, jotta kyllä sitä vain saa olla iloinen siitä että täällä on oikeusturva. Tarvittaessa saa lakiapua oli varallisuus taso sitten millainen hyvänsä. Omalla kohdalla pakko sanoa myös se että sain todella osaavan laki ihmisen. Häntä kiinnostaa asiani, hän tekee oikeasti kaikkensa sen eteen, sekä ymmärtää tilanteen vakavuuden. Joko on arpapeliä saatko hyvän julkisen juristin tai et, tai sitten se on asiasta kiinni taikka sitten omasta asenteenteesta. Ken tietää, sillä osa ehti pelotella ettei asiaani kuitenkaan edes käsittelyyn oteta ja lähden tyhjin käsin pois. Tämä nyt on vääräksi todistettu, sillä asiani on jo hoidossa ja sen eteen yritetään tehdä kaikki.


Tammi-helmikuun lopulla tavataan seuraavan kerran juristin kanssa. Tuolloin hän on saanut kopioiduksi paperit jotka sinne jätettiin, sekä saanut käytyä niitä läpi. Voidaan siis jatkaa asian eteenpäin viemistä. Vaikka aika on tässä rajallinen (enää alle 60vrk), niin ehdimme kuulemma hyvin tekemään tuon valitus hakemuksen. Joten vaikka aikaa on vähän silti sitä on tarpeeksi.



Kommentit

  1. Toivottavasti lakiavusta olisi apua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän. Ainakin saadaan tehtyä valitushakemus korkeampaan oikeuteen. Eikä tarvitse nyt hetkeen äidin kirjoitella valitus vastineita mihinkään, kun on ulkoistettu ammattilaiselle tämä polku nyt. Tähän kohtaan ei ehkä olisi enää "maallikon" kirjoitus taidot riittäneet. Vaikka työkseen tekeekin paljon hakemuksia sekä vastineita asiakkaille/ neuvoo heitä.

      Poista
  2. Hyvä kuulla että asia on otettu käsittelyyn ja aikaa valituksen hakemukseenkin on. Toivottavasti saat asianajotoimiston kautta tarvitsemaasi apua asiaan. Noissa lakiasioissa on varmasti kaikenlaisia kiemuroita, joten on hyvä olla ammattilainen tukena.

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä sinulle tämän asian kanssa ja loistavaa, että olet saanut oikeusapua. Ikävää, että joudutte korkeimpaan oikeuteen asti viemään tämän. Toivottavasti asiasi selviää ja saat toivomasi lopputuloksen asialle. Voisin kuvitella, että asian käsittelyssä menee aikaa.

    VastaaPoista
  4. Kiitos perusteellisesta ja koskettavasta kertomuksesta. Onneksi juridinen neuvonta on Suomessa mahdollista. Palvelu on ensiarvoisen tärkeää tapauksissa, joissa tarvitaan sovittelua. Toivottavasti saatte selvyyden asiaan ja oikeus tapahtuu. https://fortelaw.fi/palvelut/

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jätä kommentti. Olethan asiallinen kommentoidessasi niin muillakin on mukava lukea kommenteja. Palaute toki saa olla niin positiivista kuin negatiivista.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Säästöä ihmisten kustannuksella. Missä menee raja?

Kuulumisia pitkästä aikaa. Pientä pintaraapaisua tilanteesta sekä kuulumisista

Kun kaikki muuttui kolme vuotta sitten ( spesiaali postaus )