Kun elämästä häviää jotain suurta ja tärkeää

Olen tottunut aika pitkälti siihen että mennään jonkin kaavan rutiinin mukaan. Työssä käyvänä mennään töihin, tehdään sovitut asiat, noudatetaan ohjeita ja sääntöjä, tehdään se työ mikä kuuluu sekä toisinaan vähän ylimääräistä. Itselle työ on aina ollut tärkeä ja asia josta pidin ja pitänyt aina. Toisaan tein usemapaa työtä. Tahdoin aina kehittää ja haastaa itseni. Joten työn häviäminen elämästä oli kova isku.

 Mitä tapahtuu kun elämästä katoaa tällainen kaava ja rutiini?

 Aluksi se oli valtava järkytys niin valtava että itkin sitä oikeastaan muutaman kuukauden. Mietin kysymystä miksi? Aika kului tuli vaihe kun aika muuttui pitkästymiseksi. Ei tienyt mitä tehdä. Kun on tottunut aina tekemään töitä, pitänyt siitä työstä mitä tekee ja yht äkkiä se viedään. Alkujärkytyksen jälkeen tulee luonollisesti pitkästyminen. Ei tiedä mitä voisi tehdä kun on rajallinen kapasitetti mitä ylipäätään voi tehdä, joten tulee olo että turha edes yrittää tuota vähäistä. Mutta tämän jälkeen tulee se ratkasevin eli tarmo ja päättäväisyys. Se että päätän tehdä edes jotain. Päätän tehdä vaikka sen yhden pienen asian jotta pysyn arjessa kiinni. Oli se vaikka mukin vieminen tiskiin, hiuesten harjaus, yöpaidan vaihto toiseen tai suihkussa käynti huonoina päivinä taikka hyvinä päivinä kaupassa käynti, pieni retki, ulkoilu, ystävän kanssa puhelimessa juttelu tai äidin luona käyminen eli ihan mikä tahansa josta saa itselle sen tunteen että minä pystyn. Pienestäkin asiasta tuon tunteen saa sekä saa pidettyä arjessa kiinni. Vaikka olisi valtavat kivut mutta jos saa sen mukin vietyä tiskiin tai suihkussa käytyä niin se riittää. Silloin on tehty sen päivän urakka joten arki pystyy rullaamaan, itse pysyy arjessa kiinni, mieli virkeänä sekä saa tunteen että pystyy tähän. Sitä täytyy siis vain löytää ja soveltaa nuo asiat. Mikä on itselle hyvä ei välttämättä ole sitä toiselle. Jos sitä makaa ja miettii vain sitä kipua niin tottakai se on kova mutta jos sitä tekee tuon pienen asian ja ajatukset muualle niin kipukin on sadasosan lievempi joka toisinaan on paljon. Jos miettii asteikkoa pahimillaan jos on niin sanotaan vaikka 9 kun saa hetkeksi ajatukset muualle niin lievittyt 8- 8 1/2 joka on paljon silloin kun se on oikeasti todella pahana. Jopa puolen asteikon aleneminen auttaa.
Tässä on siis oppinut sen että kivun kanssa ei saa jäädä märehtimään vaan pitää yrittää koittaa ajatella muuta. Sillä sen miettiminen vain pahentaa sitä.

Miten sitten totuin tähän etten vain enää mennyt töihin? 

Hitaasti mutta totuin kyllä. Se vaati aikaa ja sulattelua. Läpikäyntiä, puhumista sekä vain sitä että totuttelee asiaan. Myönnän yritin etsiä aluksi syyllisiä tilanteeseen syytin kyseistä asiakasta ym. Kysyin monesti itseltäni miksi teki tämän. Syyttely vaihtui lopulta hyväksymiseksi.
Olkoon vika kenen hyvänsä tehtyä ei saa tekemättömäksi ja tilanne on mikä on.

Miten lopulta saan aikani kulumaan päivästä, viikosta, kuukaudesta sekä lopulta vuodesta toiseen?

 Aluksi pystyin katsomaan telkkaria jaksoin katsoa hieman paremmin joten katsoin sarjoja ja elokuvia. En kuitenkaan koskaan jaksanut yli 30min putkeen katsoa joten aika vähäistä oli.  Ja taukoja oli välissä.  Alussa myös pelailin xboxilla tätä myös fyssari suositteli sillä auttoi käsien ja pään yhteis työn parantamisessa. Pelaaminen kuitenkin jäi kun tilanne paheni enkä pystyny enää pelaamaan nyt en pysty pelaamaan enää ollenkaan ja konsoli onkin seissyt käyttömättömämä. Viimeksi se on ollut käynnissä yli 7kk sitten ja tuolloinkin katsoin yhden lyhyen Blu-ray levyn. Pelit jäi siis historiaan. Veli sillä joskus pelaa mutta ei hänkään ole nyt moneen kuukauteen pelannut niinkuin voi huomata. Alulsi myös jaksoin vähän paremmin tehdä asioita parempina päivinä mutta sitten alkoi kaatuilut pahentua ja vointi sitä mukaa huonontua. Nyt on hyvä jos jaksaa sen pienen hetken ja sitten tarvitsee lepoa. Alussakaan vointi ei mikään hyvä ollut sillä päivystys käyntejä oli viikottain toisinaan 2 tai 3 mutta jaksaminen parempina päivinä oli aavistuksen parempi. Siitä kertoo jo neuropsykologinen tutkimuskin joka tehtiin 2017 ekan kerran ja toisen kerran tänävuonna. Siitä tulikin ilmi kunnon selvä lasku sekä jaksamisen ym. Olin jopa nukahtanut kesken tehtävien kun rasitus oli liian kova. Nykyään siis teen lego rakennelmia yhteen rakentamaan kuluu valtavasti aikaa vaikka olisi super helppo. Itselle se kuitenkin on äärimmäisen haastava. Tuolla koitan pitää yllä hahmotus, tarkkaavaisuus, keskittymis ym kykyä edes jonkin verran. Teen sitä siis hetken jonka jälkeen laitan sen sivuun. Saatan siis laittaa vain muutama palan jotka haen kiposta ensin. Katson myös vähän telkkaria mutta äärimäisen vähän pääasiassa torstaisin ja perjantaisin seuraan siia kahta sarjaa jotka tulee näinä päivinä cmoreen ja ruutu+. Joskus myös iltasin hetken saatan kuunella telkkaria mutta katsella en jaksa. Hyvinä päivinä käyn kaupassa, ulkoilen, teen jonkin retken avustajan kanssa, käyn uimassa avustajan kanssa tai muutoin vain teen sellaista mitä tekee mieli. Kalenteerin olen merkannut erikseen milloin käyn suihkussa, milloin pesen pyykkiä milloin laitan ruokaa, milloin tiskikoneen päälle sillä jollen näitä olisi laittanut ylös niin en muistaisi käydä suihkussa tuossa oli jo niin että unohdin koska olin ollut ja arvuuteltiin milloin olen mahtanut olla. Joten pakko oli ruveta merkkaamaan suihkupäivät ylös. Samoin kaikki muut milloin teen mitäkin sillä muutoin en saisi

Aloitekyky puuttuu eikä tämä johdu laiskuudesta vaan vamman tuomasta aloitekyvyn puutteesta. Tuo että en tiedä milloin olen suihkussa käynyt on taas ihan se että en yksinkertaisesti muista milloin olen käynnyt. Suihkussa käymisellä meinaan siis hiusten pesua ym. Luonnollisesti päivittäin teen aamu ja iltapesut joten nämä ovat rutiinin omaisia kyllä. Kaikki mitkä ovat siis rutiinin omaisia muistan sekä jotka ovat olleet aina. Ainoastaan sellaiset jotka tapahtuu x määrää viikossa tai ovat vasta vamman jälkeen tulleet niin niitä en muista.
Mutta sitä varten koitan mahdollisimman tarkkaan merkata ylös asiat ja rytmittää, mitä pitää tehdä.

Joten arjen saa luistamaan kunhan siihen saa apua yllättävän paljon toisinaan tarvitsee apua, rytmittää asiat, merkkaa kaiken tärkeän. Tärkeä on myös tehdä mielekkäitä asioita, varsinkin silloin kun ei voi kaikkea tehdä. Tekee niitä asioita mitä voi eikä mieti niitä mitä ei voi tehdä. Jos kuluttaa itsensä miettimällä vain sellaista mitä ei voi tehdä sitä on aika nopeasti kuluttanut itsensä loppuun. Sen sijaan keskittyy tähän hetkeen, siihen mitä juuri nyt on. Ei, se ei ole helppoa aina mutta tähän kannattaa pyrkiä sillä elämä on tällöin helpompaa ja mukavampaa.  Turhien asioiden pohtiminen joihin ei voi vaikuttaa ei hyödytä itseä eikä muita, miksi siis käyttää aikaa tällaisiin..