Mihin on hävinnyt lähimmäisenrakkaus

Päätettiin eilen (20.8) lähteä Eino kissan kanssa pienelle ulkoilu reisulle, itsellä hieman parempi päivä joten jaksoi hiukan ulkoilla. Piti käydä hakemassa yksi paketti postista joten miksei yhdistää ulkoilua tuohon.  Ärrälle jossa posti samassa on siis matkaa kokonaiset 450metriä. Eino nautti ulkoilusta, itse sain tukea kärryistä joten kaikki oli tyytyväisiä.

Takaisin tullessa tuli myös autettua lähimmäistä. Nuorehkon mihen matka oli stopannu kun muovilassi oli hajonnut ja kaikki siellä olleet tavarat maassa. Ne miljoonat kynät sekä paljon muuta tavaraa leviänä. Vähän matkan päässä kaksi alakoululaista poikaa naureskeli hänelle ja huusi herjaavia sanoja sekä ohi meneet kaksi vanhempaa naista sanoi tälle miehelle että "sietäisi pysyä poissa ihmisten näkyvistä". Mitä sitten että hän oli humalassa ei kenelläkään ole oikeutta moisia kauheuksia huudella kenellekkään. Tämäkin mies sairasti selvästi päihdesairautta eikä todellisuudessa mahda asialle yhtään mitään. Se on sairaus muiden joukossa.  Toki hän pystyy ehkä jossain kohti kun siihen valmis niin hakemaan apua ja kuntouttamaan itseään, mutta häne ei tule koskaan paranemaan vaan sairaus jää krooniseksi.
Meni kysymään häneltä ystävällisesti onko kaikki hyvin. No tähän sain kiukkuisen vastauksen " no v$%%u ei ole" oli oikeasti tyhmä kysymys sillä näinhän itsekkin että kaikki ei ollut hyvin. Kysyin että voinko auttaa johon ensin sanoi "et voi" seisoin siinä hetken ja toistin kysymyksen lisäten että näen että sulla on nyt tilanne päällä mutta anna mun auttaa. Kerro mitä voin tehdä niin autan. Tämän jälkeen hän nosti pään ylös ja puoliksi tiuskaisten sanoi että jos mulla on muovikassia antaa niin sitten voin auttaa. Kerroin että tässä mulla ei ole mutta jos hän voi odottaa tässä lähtemättä mihinkään niin käyn hakemassa 10m päässä olevasta kioskista. Jäi odottomaan ja itse lähdin ostamaan muovikassia hänelle. Annoin sen ensin hänelle ja kiitti. No tavaroiden pakkaamisesta ei tullut yhtään mitään sillä hän oli edelleen hermona, ahdistunut sekä humalassa. Sanoin että minä pakkaan ne tavarat että istu siihen maahan nyt. Hän pelkäsi ensin että vien hänen tavarat johon sanoin että mulla ei ole tarvetta viedä yhtään mitään ja sä näet mitä mä teen koko aika. Pakkasin niitä siis niin että hän näki kaikki tavarat koko aika. No pulmaksi koitui miljoona yksittäistä kynää jotka oli aikaisemman pussin jo rikkonut sekä iso vihko. Hänellä oli siis kaksi kassia mukana joten kysyin voisinko avata nämä kassit ja laittaa osan tavaroista niihin, ettei muovikassi mene rikki uudelleen. Täsä kohti luottamus oli tullut ja antoi tähän luvan. Sain nämä kynät mahtumaan toiseen kassiin sekä vihkon hänen reppuun. Samalla sanoen hänelle että taidat pitää kynistä kun näitä on aika paljon. Silloin tuli tälle miehelle hymy jo kasvoihin ja kertoi että tykkää piirtää. Alkoi myös kertoa kun häneltä viety kaikki niin ei luota ihmisiin sekä kaikki kohtelee häntä kuin roskaa. Olin ainut joka pysähtyi auttamaan. Sanoin hänelle että ei meistä kukaan ole sen arvokkaampi kuin toinen, ja näin että sulla oli nyt paha paikka sekä näin miten sua kohdeltiin enkä hyväksynyt sitä. Mies nousi lopulta ylös laittoi repun selkään, olkalaukun päälle sekä otti muovikassin käteen ja käveltiin yhdessä bussipysäkille vielä. Hänellä oli juttu kesken joten kuuntelin tämän loppuun ja odotin bussia johon hän menisi. Hän kiitti avusta ja lopulta halasi kertoen miten paljon tämä merkitsi hänelle.  Hänen bussi lopulta tuli ja toivotimme hyvät jatkot toisillemme. Uskon että hänen päivä sai ainakin yhden ikimuistoisen asian sen että joku oikeasti välittää.  Jos kaikki potkii ja sylkee päälle ei ole mikään ihme että sitä on kiukkunen ja vihainen. Hän sai ainakin sen tunteen että joku oli hänestä kiinnostunut aidosti sekä auttoi häntä hädän hetkellä ilman että heitti herjaa ja sylki päälle.

Miksi haluan kertoa tämän tapahtuman?
Järkytyin siitä miten pienet lapset kohteli tätä miestä. Nauroi ja heitti asiattomia kommenteja. Järkytyin siitä mitä nämä kaksi vanhaa naista sanoi hänelle. Eikö meistä jokainen ole kuitenkin yhtä lailla arvokas ja tärkeä, riippumatta siitä miten elämä meitä on kohdellut. Mihin on kadonnut inhimillisyys ja lähimmäisen rakkaus. Autammeko vain niitä jotka sopii imagolle ja mukamas näyttää hyvältä. Eikö hädässä/pulassa oleva ihminen oli tämä millainen hyvänsä ole apua ansainnut? Päihdesairaus on sairaus on kroninen sairaus muiden kronisten sairauksien joukossa. Siihenkään ei voi kuka vain sairastua vaikka joisi tai käyttäisi muita päihteitä, siihen tarvitaan alttius geeneistä.
Siitä ei voi parantua mutta sen kanssa voi elää. Kunhan ensin saa kuntoutusta, terapiaa, tukea.

Itse olen niin lähimmäisen rakas että antaisin vaikka vaatteet päältäni toiselle jos toisella on kylmä. Antaisin ruokaa jos on nälkä sekä vettä jos on jano. No nämä kaikki olen oikeastaan toteuttanut sillä sain kodittomalle antaa vaatteet joka talvi pakkasella paleli ja oli aivan jäässä. Omiani en tällä kertaa antanut muuta kuin pipon ja hanskat mutta hän sai isäni vanhat vaatteet alusvaatteita ja sukkia myöden sekä lämpöisen talvitakin päällensä sekä peiton jonka vetää päällensä sillä pyysi sitä erikseen. Sai vielä leipää ja makkaraa mukaansa sillä oli nälissään. Keväällä tuli hakemaan kevät vaatteet sillä sanoin että vaatteita jäi ja voi tulla hakemaan sitten uudet. Hän tuli. Nyt sain tosin kuulla että hän on tehnyt muutoksen, oli ensin katkolla ja tämän jälkeen kuntoutuksessa kankaanpäässä. Nyt hän on kolmenapäivänä viikossa työtoiminnasaa muutaman tunnin kerrallaan ja hänellä on oma vuokra-asunto jossa on sohva, tv, tietokone, sänky, pöytä ja tuoli. Tuon kuullessani purskahdin itkuun ilosta. Hän kertoi että se apu mitä hän sai auttoi häntä ja tajusi että hän tekee nyt muutoksen. Hän tuli vielä kerran oven taakse mutta tällä kertaa ei hakenut vaatteita vaan toi yhden pienen ruusun. Kertoen että ilman apua hän ei olisi tässä ja sanoi haluavansa antaa tämän vielä sekä oman numeronsa. Tuo hetki sai tajuamaan että meistä jokainen tarvitsee joskus vähän apua että pääsee jatkamaan elämää eteenpäin. Tuo ruusu on edelleen tallessa kuivattuna ja seinällä josta näen sen aina sillä se on osoitus siitä että auta aina toisia äläkä koskaan katso ylen. Kukaan ei ole toisa parempi. Meistä jokainen on vain ihminen ja tasavertainen sellainen.

Me olemme kaikki vain ihmisiä, joten kukaan meistä ei ole toistaan arvokkaampi.